11. helmikuuta 2017

Saara Turunen: Rakkaudenhirviö

Saara Turunen: Rakkaudenhirviö
Kustantanut: Tammi (2015)
Sivuja: 441

Rakkaudenhirviö on yksi tämän vuoden lempikirjoistani, tiedän sen jo nyt. Se on kirja, jonka uskon lukevani uudelleen ja uudelleen ja kirja, josta heräsi ajatus "olisinpa minä kirjoittanut tämän". Kun johonkin uppoutuu niin täysin, on vaikea pukea kaikkia tunteita ja ajatuksia sanoiksi. Mutta yritetään.

Rakkaudenhirviö kertoo yhden tytön kasvutarinan lapsesta aikuiseksi. Se kertoo myös perheen tarinaa, ravitsemusterapeuttiäidistä jonka yllä leijuu musta pilvi, sisaruksista joita on liian monta, isästä joka puhuu puhelimeen. Nimettömäksi jäävä tyttö riuhtaisee itsensä juurineen monta kertaa, pakenee uusiin kaupunkeihin ja maihin, mutta palaa aina takaisin. Asiat, joita hän pakenee, palaavat aina takaisin. Kun tyttö pukeutuu bilevaatteisiin tai hänet meikataan, peilistä katsoo lehmä. Siksikö, että hänellä on meikkiä ja korkokengät vai siksi, että se on asu, mihin ei hänen minuuteensa istu?  Kirjassa on feministinen sävy: se esittelee erilaisia naisen rooleja, joista oikeastaan yksikään ei ole mikään ideaali, se kertoo millaisia malleja naiseudesta on tarjolla ja miten niihin ei ehkä sovi tai haluakaan sopia. Myös suomalaisuus ja suomalaisen rooli ovat vahvasti läsnä ja lukiessa hymähtelinkin, kuinka "niin suomalaista" jotkin kuvatut asiat olivat, kuten "sellainen, että kyhjötetään omissa oloissa, ei kuulu hyviin tapoihin missään muualla". Niimpä. Täällä mitä vähemmillä sanoilla kuormitat toista, sitä parempi. "Tyypillisessä suomalaisuudessa" on kritiikin paikkansa, mutta tavallaan oli lohdullista lukea suomalaisuudesta, hymähdellä sille ja kuitenkin pitää niistä omista oloista kiinni. 

"Ja voihan sitä tietysti tehdä mitä lystää, paeta ulkomaille, polttaa sillat takanaan, mutta kestääkö sitten kuitenkaan sitä alituisesti kalvavaa tunnetta, että on jollakin tavalla epäonnistunut, siis onneton?"

Oman itsen etsiminen ja itselle tarjotuista rooleista irti pyristeleminen ovat vahvasti läsnä. Kirja oli raa'an rehellinen, päähenkilö on kateellinen ja pelkää, vastoinkäymisten tullen syö kermapullia niin paljon kuin niitä vaan riittää. Se ei yrittänyt antaa tiettyä, kaunisteltua kuvaa vaan oli hyvin virheellinen ja inhimillinen. Häpeä oli esillä niin henkilökohtaisilla kuin yhteiskunnallisilla tasoilla. Mikseivät ihmiset häpeä, jos epäonnistuvat? Suomalaiset ainakin ovat mestareita peittelemään ja häpeämään. Ja liittyykö häpeään se, ettei päähenkilön nimeä kerrota ollenkaan?

Rakkaudenhirviön kieli oli kaunista ja soljuvaa, lauseet  ja kappaleet lyhyitä, mikä teki lukemisesta helppoa ja nautittavaa. Kirjan rakenne toimi ja se oli pituudestaan huolimatta nopealukuinen. Tässä kirjassa riittää ajateltavaa ja pureksittavaa moneksi lukukerraksi ja sen teemoja voisi pohtia ja analysoida vaikka kuinka paljon. Turunen on aiemmin kirjoittanut näytelmiä, mutta nähtäväksi jää, tulisiko jossain vaiheessa toinenkin romaani. Tämä lukija ainakin tarttuisi siihen kuin kermapullaan, nopeasti ja häpeilemättä.

4 kommenttia:

  1. Tämä houkuttelee aina vain enemmän kaikkien kehujen jälkeen. Ehdottomasti luen jossain vaiheessa!

    VastaaPoista
  2. Ihana kirjoitus♥ Rakkaudenhirviön olen halunnut lukea siitä asti, kun kävin sen pohjalta tehdyn näytelmän katsomassa. Oli aika huikea, yhtäaikaa itki ja nauroi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 oi, se näytelmä olisi ollut mahtavaa nähdä! Kannattaa kyllä lukea, oli hieno kirja :-)

      Poista

Mikä kiinnosti, mitä ajatuksia heräsi, mitä ajatuksia haluat herättää? Kiitos paljon kommentistasi♥