28. tammikuuta 2017

Siri Pettersen: Odininlapsi



Siri Pettersen: Odininlapsi
Suomentanut: Eeva-Liisa Nyqvist
Kustantanut: Jalava (2015)
Sivuja: 614

En ole tiennyt sitä, mutta olen kaivannut Odininlapsen kaltaista kirjaa jo pitkään. Pohjoismaista, syvälle menevää fantasiaa, jonka maailma ja hahmot ovat monimuotoisia, värikkäitä eikä kirjasta puutu juonellisestikaan mitään. Kirja on lähes täydellinen alku fantasiakirjasarjalle.

Odininlapsen juoni alkaa siitä, kun 15-vuotias Hirka saa tietää, ettei hän kuulu yminväkeen eikä sudet vieneetkään hänen häntäänsä, joka kaikilla muilla on. Hän on hännätön odininlapsi, ihminen. Mädän kantaja, joka lauluissa tappaa ne, jotka häneen koskevat ja kajoavat. Kaikki 15-vuotiaat yminväen lapset kokoontuvat Neuvoston suorittamaan Riittiin, joka suojelee kaikkein suurinta pahaa, sokeita, vastaan. Sokeat tulevat toisista maailmoista kivikehien kautta, joita myös korpinkehiksi kutsutaan. Sokeita luullaan myyteiksi, samoin kuin odininlapsia, joiden suudelma tappaa saduissa totutun henkiin herättävän suudelman sijaan. Tällä tavalla suudelman myytti on käännetty myös Maggie Stiefvaterin The Raven Boys -kirjassa. Kansasta erillään oleva Neuvosto muistuttaa Emmi Itärannan Kudottujen kujien kaupungista, sokeat taas tuovat mieleen Game of Thronesin white walkerit. Kovassa seurassa Pettersen siis kirjoittaa!

Odininlapsen hahmot ovat hyvin kehitettyjä, inhimillisiä ja kiinnostavia. Yksikään hahmoista ei ole täydellinen, mikä on virkistävää vaihtelua perinteisiin sankaritarinoihin. Lisäksi oli mielenkiintoista, että kirjan päähenkilöt eivät Hirkaa lukuunottamatta ole ihmisiä, vaan yminväkeä ja ihmiset on kuvattu myyttisinä ja pahoina olentoina. En viitsi kirjan juonesta kertoa sen enempää, sillä tämä kirja vakuutti juuri siksi, että tiesin siitä ennakkoon suhteellisen vähän. Tarina kuitenkin laajenee ja syvenee tuosta alkuasetelmasta suureksi salailun, valtapelin ja erilaisten totuuksin verkoksi, mikä on mielestäni fantasiaa parhaimmillaan. Kuoleman pelko sekä oma asema suhteessa muihin ja siitä irti pyristely toimivat isoina motivaattoreina ja tarinaa eteenpäin kuljettavina teemoina. On mielenkiintoista, miten tuo oma asema ja sen kanssa painiminen näyttäytyvät eri tavoin Hirkan, Rimen ja Urdin hahmoissa. 

Ainoat kritiikit, jotka heräsivät, oli alussa jonkinlainen hämmennys siitä, että lukija vaan tiputettiin valmiiseen maailmaan ja vei aikansa, että osasi yhdistellä annetun informaation. Voi toki olla, että olen vain hieman ruosteessa fantasian lukemisen suhteen ja haluaisin kaiken heti. Muuten kirja oli hieno kokonaisuus, jonka luen varmasti monta kertaa uudelleen ymmärtääkseni kaikki ne hienoudet, joita Pettersen on tarinaansa kirjoittanut. On myös mielenkiintoista nähdä, miten tämä trilogia jatkuu näin vahvan aloituksen jälkeen. 

2 kommenttia:

  1. Tästä sarjasta on kirjoitettu niin paljon hyvää, että vähitellen omakin mielenkiinto on alkanut heräämään. En hirveästi lue fantasiaa mutta joskus sen maailmaan on ihana upota! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fantasia on kyllä välillä ihanaa todellisuuspakoa :-) Kerro ihmeessä ajatuksia, jos tähän tartut !

      Poista

Mikä kiinnosti, mitä ajatuksia heräsi, mitä ajatuksia haluat herättää? Kiitos paljon kommentistasi♥