1. kesäkuuta 2016

Toukokuun kooste



Toukokuussa tuli luettua:
- Erika Johansen: The Queen of the Tearling
- Anja Snellman: Saa kirjoittaa (postaus tulossa)
- Tove Jansson: Kesäkirja
- Anja Snellman: Runoksia (postaus tulossa)

Koulukirjoja:
- Hanna Vilkka: Tutki ja kirjoita

Sivuja yhteensä: 2187

Omia kirjoja 4, kirjastosta 4.

Lukukuukauteni on aika eeppinen, en tiedä miten näin kävi kun viimeiset kouluhommatkin tehtiin toukokuussa. The Queen of the Tearlingista luin suurimman osan jo huhtikuussa, mutta sain sen loppuun toukokuun puolella. Olen todella tyytyväinen tähän lukusaldoon, ja toivon, että voisin jatkaa tällä mallilla jatkossakin. Tosin koulukirjojen osuus tulee varmasti kasvamaan (lasken mukaan vain kokonaan lukemani kirjat), sillä kesällä aion syventyä opinnäytetyöaiheeseemme lisää. Ajattelin kuitenkin laskea koulukirjatkin mukaan jatkossa, että niiden lukemisesta tulisi yhtä tyytyväinen olo ;D

Tämän kuukauden lemppari oli ihan ehdottomasti A Court of Mist and Fury, Maas vaan osaa kirjoittaa koukuttavia fantasiakirjoja. Hyvänä kakkosena tulee The Queen of the Tearling, joka oli ihan erityyppinen fantasiakirja, mutta aivan mainio sekin. "Huonoin" kirja oli Runoksia, joka ei ollut huono mutta ei sopinut omaan makuuni tai fiilikseeni ollenkaan, siitä lisää tulevassa runopostauksessa. Toukokuussa tuli kirjoiteltua pari tägi-postausta ja listattua niin oman hyllyn kiinnostavimpia kirjoja kuin syksyllä ilmestyviäkin. Kaiken kaikkiaan todella hyvä kuukausi lukemisen ja blogin suhteen, tällä fiiliksellä on hyvä aloittaa kesäkuu! Tällä hetkellä luen vihdoin Harper Leen Kuin surmaisi satakieltä, ja sen jälkeisistä suunnitelmista saatte ehkä vihiä tuosta kuvasta ;)

Mikä oli sinun lempikirjasi toukokuussa ja tuliko pettymyksiä lukurintamalla? 

12 kommenttia:

  1. Ohoh, luitpas sinäkin paljon! Hyvä lukukuukausi, toivotaan samaa kesäkuullekin ;> Oma lemppari viime kuulta oli ihan ehdottomasti Toven Reilua peliä, pahin floppi Mageen Sopimus. Ja rakkautta riittää myös paljon tänään loppuun saatetulle Westön Leijoille Helsingin yllä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmaan noihin lukuihin ei päästä, kun alkoi uusi työ ja pitäisi tosiaan sitä opparia varten lukea, mutta ei se määrä vaan laatu :) Leijat Helsingin yllä on kyllä ihana, olisi ihana lukea se uudelleen nyt kun asun suht samoilla kulmilla, missä kirjassa pyöritään <3

      Poista
  2. Paljon olet ehtinyt lukea, vau! :) Oma koosteeni on vielä tekemättä, mutta Parkkisen kirja vei kyllä voiton parhaana kirjana.

    Minä taasen päätin lopettaa koulukirjojen listaamisen :D Periaatteessahan voisin listata nekin, kun toukokuussakin tulin lukeneeksi 5 koulukirjaa ja vain 3 romaania, mutta jossain vaiheessa totesin, että haluan blogiin (ja nykyään myös goodreadsiin) vain ne kirjat, joiden lukeminen on ollut vapaaehtoista :D Pieni koulustressi päällä siis kröhöm.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen lukenut monesta blogista hyvää Parkkisen kirjasta, jospa se jossain vaiheessa osuu kohdalleni :)

      Ymmärrän kyllä, onneksi sun koulustressi on nyt jo ehtinyt helpottaa :) Mä tosiaan ajattelin, et jos saisin motivaatiota siitä, että pidän kirjaa noista :D

      Poista
  3. Hieno kuva! Toukokuussa tykkäsin kovasti kirjatrilogiasta ´Blake Crouch: Wayward Pines´, vaikka se saikin hieman huonomman käänteen loppua kohden kuin olisin toivonut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Onpas harmi, että loppukäänteet eivät miellyttäneet. Se kirjasarjoissa on vähän riskinä, joistain jutuista tykkää ja jotkut jutut menee väkisinkin eri tavalla kuin haluaisi.

      Poista
  4. Heipä hei! Olipa kiva että löysin blogiisi, en tiedä missä kannon alla olen ollut kun en tästä tiennyt :D

    Hyvä määrä sinulla on kirjoja luettuna, Kissavieraan haluaisin minäkin kovasti päästä pian lukemaan. Oma toukokuun paras lukukokemus taisi olla Ferranten Loistava ystäväni. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa! Mä oon koulukiireiden takia lukenut aika vähän kirjablogeja, joten on aina ihana saada kommentteja niin löydän itsekin uusia blogeja :)

      Oon kyllä kuullut paljon hyvää tuosta Ferranten kirjasta. Kissavierasta suosittelen, se oli oikein kaunis ja seesteinen pieni kirja :)

      Poista
  5. Oma lempikirjani oli varmaan ensimmäinen Harry Potter, muuten toukokuu oli kirjojen osalta vain ihan keskiverto. Itse lukemisen kannalta tilanne oli taas taas varsin päinvastainen (tai oikeastaan viimeinen viikko), kun sain viimein kunnon lukuvaihteen päälle. ♥

    Sarah J. Maas on minulle kirjailija, joka ei oikein kunnolla iske. Luin pari ensimmäistä osaa Throne of Glass -sarjasta, mutta siihen se sitten jäikin ja tätä menoa myös jää. :D Kiva kuitenkin, että sinä tykkäät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Potterit on kyllä aina rakkautta<3 Aloin lukemaan niitä englanniksi viime kesänä ja luin kolme ekaa osaa, nyt haluisin päästä jatkamaan ennen kuin Cursed Child ilmestyy :D

      Mä en oo mikään Maasin kirjoitustyylin ylin ystävä, mutta ne juonenkäänteet pitää koukuttuneena :D Mutta niinhän se on, että kaikilla on oma makunsa kirjojen suhteen ja sehän on just mahtavaa! Voi ehkä muiden rohkaisemana kokeilla jotain kirjaa, johon ei muuten tarttuisi :)

      Poista
  6. -EEEiii, apua sulla on samanlaiset tuolit, kuin mitä me ostettiin viikko sitten! Haha! Pus!

    VastaaPoista

Mikä kiinnosti, mitä ajatuksia heräsi, mitä ajatuksia haluat herättää? Kiitos paljon kommentistasi♥