19. huhtikuuta 2016

Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe

Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe
Suomentanut Hanna Tarkka
WSOY, 2015
544 sivua

Anthony Doerrin Kaikki se valo jota emme näe sai paljon huomiota ilmestyessään ja se voittikin Pulitzer-palkinnon vuonna 2015. Kirja kertoo toisesta maailmansodasta, mittaamattoman arvokkaasta jalokivestä ja kahdesta lapsesta, joiden kohtalot kietoutuvat toisiinsa. 

Päähenkilöinä ovat ranskalainen tyttö Marie-Laure ja saksalainen poika Werner. Marie-Laure on sokea tyttö, joka asuu isänsä kanssa Pariisissa. Hänen isänsä työskentelee lukkoseppänä Pariisin luonnontieteellisessä museossa ja Marie-Laure on käytännössä kasvanut museossa. Hän on todella utealias ja etenkin meri ja sen valtava elämän kirjo kiinnostavat häntä todella paljon. Marie-Laure on myöskin lukutoukka, ja ahmii moneen kertaan ne muutamat pistekirjoituskirjat, joita hänen isällään on varaa hankkia. Museossa pidetään myös mittaamattoman arvokasta jalokiveä nimeltä Liekkien meri. Sen huhutaan olevan kirottu eikä kukaan ole nähnyt sitä lähes kahteensataan vuoteen ja tarina kietoutuu tavallaan sen ympärille. Toinen päähenkilö Werner, on orpo poika, joka asuu siskonsa Jutan kanssa lastenkodissa. Wernerin elämä muuttuu hänen löytäessään rikkinäisen radion ja korjatessaan sen. Hän on todella lahjakas, eikä hänen lahjakkuutensa jää huomaamatta.

Tarinaa kerrotaan eri aikatasoilla, ja välillä piti tarkistaa edellisestä osasta, missä kohtaa tarina etenee. Doerrin kirjoitus on kaunista, hyvin kuvailevaa ja luonnontiede tulee hyvin vahvasti esille niin Marie-Lauren meriaiheiden kuin Wernerin radion korjaamisen kautta. Kirjassa tarkastellaan sotaa kahdesta näkökulmasta: miltä sota näyttää, kun menee massan mielipiteen mukana ja miltä silloin, kun puuttuu tapahtumien kulkuun. Sotatanner ei kuitenkaan ole suurin näyttämö, vaan tarina pyörii sota-ajan arjen ja Liekkien meri -jalokiven ympärillä. 

Lukukokemuksena Kaikki se valo jota emme näe oli vaihteleva. Välillä nautin kielestä, välillä tuntui että kuvailua on liian paljon. Välillä tapahtumat tempasivat mukaansa ja välillä kiinnostus lopahti. Hahmot jäivät mielestäni hieman etäisiksi, ja toiseen maailmansotaan sijottuvaksi tarinaksi tämä herätti yllättävän vähän tunteita. Loppu tuntui lässähtävän, ja toivon tältä kirjalta enemmän. Olen silti iloinen, että sain vihdoin luettua sen, ja tavallaan ymmärrän miksi sitä on kehuttu. Kaipasin vain enemmän tunteita, joita tämä kirja ei kummemmin herättänyt.

Jos olet lukenut tämän kirjan, mitä mieltä olit siitä?

4 kommenttia:

  1. Mulla odottaisi tämä kirjastossa juuri noutoa. Suurella innolla sen varasin, juurikin hurjan kehumäärän ja hypetyksen saattelemana, mutta nyt on into vähän laskenut, sen jälkeen kun tätä ihan kirjakaupassa käsissäni pyörittelin. No mutta, pian se silti lukuvuorossa on, ei tosin hurjan suurilla odotuksilla, mutta se voi olla ihan hyväkin asia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla hurjat kehut usein nostattaa odotukset turhan korkealle ja sitten vähän petyn :( Mutta suosittelen tätä silti, uskoisin että luen tämän joskus vielä uudelleen ja tykkään silloin ehkä enemmän. Ja on aina kiva tietää, mistä puhutaan ja muodostaa se oma mielipide :)

      Poista
  2. Tää on kiinnostanut miuta jo pitkään! En vain raaski ostaa omaksi, mutta kirjastossa on edelleen varausjonot tähän. Luen tämän sitten kun törmään sattumalta tähän kirjaston hyllyssä tai kirjakaupan ale hyllyssä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä aika hyvin varattu kirja kirjastossa... Suosittelen kyllä tarttumaan kun vastaan tulee :)

      Poista

Mikä kiinnosti, mitä ajatuksia heräsi, mitä ajatuksia haluat herättää? Kiitos paljon kommentistasi♥