16. marraskuuta 2015

Marjane Satrapi: Persepolis 1 & 2

Marjane Satrapi: Persepolis 1 - iranilainen lapsuuteni
Otava, 2004
155 sivua
Arvostelu: 

Marjane Satrapi: Persepolis 2 - kotiinpaluu
Otava, 2008
160 sivua
Arvostelu: 

Kuinka paljon sisältöä kahdessa alle 200-sivuisessa sarjakuvaromaanissa onkaan. Se oli varmaan päällimmäinen ajatus nämä luettuani. Satrapin romaanit ovat omaelämäkerrallisia, ja kertovat hänen lapsuudestaan 80-luvun Iranissa, sieltä poismuutosta ja paluumuutosta. Lisäksi kirjoissa nousee vahvasti esille naisen ääni, ja mielipiteet siitä, miten naisia tulisi kohdella.

Ensimmäisen kirjan alussa Marjane on 10-vuotias tyttö sodan runtelemassa Iranissa. Hän haluaa isona olla profeetta, hänellä on vahvoja mielipiteitä, eikä hän pelkää sanoa niitä ääneen. Todella mielenkiintoisen kirjasta tekee lapsen näkökulma sotaan, uskontoon, politiikkaan ja kuolemaan. Kuinka 10-vuotias voi edes käsittää moisia asioita? Marjane on virkistävä hahmo, sillä hän kertoo ajatuksiaan ääneen aikakautena, jossa nielaistujen lauseiden painon voi tuntea jo kirjan sivuilta. Vaikka kirjassa onkin paljon esillä naisten pukeutumis- ja käytösrajoitukset ja se on todella hyvä asia, niin olisin kaivannut myös miesnäkökulmaa asiaan. Minulle tuli uutena, että myös miehillä on tiukkoja vaatimuksia ulkonäön suhteen, ja olisin halunnut tietää tästä puolesta lisää. 

Toisessa kirjassa 14-vuotias Marjane muuttaa Itävaltaan, sillä hänen vanhempansa eivät halua hänen elävän sodan keskellä. Tämä kirja käsittelee enemmän aikuistumista, itsenäistymistä ja oman paikan löytymistä. Myös siirtolaisuus, mielenterveysongelmat ja päihteiden käyttö ovat läsnä, joten isoissa teemoissa liikutaan tässäkin kirjassa, vaikkei enää sodan keskellä ollakaan. Romaanissa on läsnä omalle kulttuurille uskollisena pysymisen ja toiseen kulttuuriin sopeutumisen ristiriita. Marjane muuttaa takaisin Iraniin, ja toteaa jossain vaiheessa, että länsimaissa hän on iranilainen ja Iranissa länsimaalainen. Ihmisellä on tarve kuulua johonkin yhteisöön, ja tässä kirjassa tulee hyvin esille se, miten muut rajoittavat tuota kuulumisen tunnetta. 

Kirjan teemat olivat todella isoja ja raskaita, mutta sarjakuvamuoto teki niistä helpommin lähestyttävät. Vahvimmin mieleeni näistä kirjoista jäi inhimillisyys ja ihmisyys - se, kuinka kaikki painivat sen kanssa, keitä ovat ja minne kuuluvat sekä se, kuinka rangaistusten uhasta huolimatta ihmisellä on tarve olla toista lähellä ja tuntea iloa. 

Mietin pitkään, mitä tästä kirjasta osaan ja haluan sanoa, varsinkin viime päivien tapahtumien valossa. Mutta mielestäni nämä kirjat valottavat todella hyvin sitä, miten ihminen voi kokea uskonnon, maahan- ja maastamuuton, johonkin kuulumisen ja erillisyyden. Ihmiseksi kasvamisen silloin, kun virallisia ja epävirallisia käytöskoodeja ja moralisointia sinkoilee joka puolelta. Suosittelen tämän kirjan lukemista siis ihan kaikille, sillä ajatusmaailman avartaminen ja edes hieman toisen näkökulmaan sisälle pääseminen on mielestäni tärkeää ja tarpeellista. Ja mikäli sarjakuvat ei nappaa, niin Satrapi on ohjannut näiden pohjalta myös animaatioelokuvan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mikä kiinnosti, mitä ajatuksia heräsi, mitä ajatuksia haluat herättää? Kiitos paljon kommentistasi♥