8. lokakuuta 2017

Anni Kytömäki: Kivitasku


Anni Kytömäki: Kivitasku
Kustantanut: Gummerus (2017)
Sivuja: 645
Arvostelukappale

"Hän tuntee kivet ja kalliot, tuulenpesimät koivut ja ryhmyiset petäjät, talvijärven ja kesäjärven, jään kumean puheen, veden mielialat kareiden ilorypyistä anteeksiantamattomiin maininkeihin."

Kivitasku on kirja, jota en uskonut pystyväni lukemaan loppuun ja joka nyt tuntuu siltä, että voisin aloittaa sen heti uudestaan. Kirjan hitaus rasitti välillä melkein luovuttamiseen asti ja sitten lopun juonenkäänteet ja tunnelataus saivat lukemaan monta sataa sivua muutamassa päivässä. Lukukokemukseni Kivitaskusta oli ehdottomasti epätasainen, mutta harvemmin olen näin vakuuttunut vaikeuksien jälkeen. Väitän, että Kivitasku on ehdottomasti Finlandia-ehdokaslistalla.

Kertojanääniä on kolme: kuusikymmentäluvun paikkeilla teini-ikäinen Helena, joka haaveilee seikkailusta ja jonka mielialat vaihtelevat järven aaltojen mukana. Helena ei pääse seikkailuun Pääsiäissaarille, mutta toisenlaiselta matkanteolta hän ei välty. 1800-luvun puolivälissä kapinamielinen Sergei välttää teloituksen ja joutuu pakkotyöhön. Vankeuden ja pakkotyön lomassa maisemien mukana muuttuu myös Sergei, nimeään myöten. Vuonna 2012 Veka vaihtaa osastohoidon linja-autoon matkalle suvun mökkiin Louhurantaan, kokeilemaan elämää ilman muiden ihmisten ja tekniikan suomaa apua. 

Lukukokemukseni oli hyvin epätasainen, johtuen siitä että kirjan loppuunsaamisessa kesti pari kuukautta ja ne kaksi kuukautta oli myös ensimmäiset uudessa työssä. Kunnianhimoisen, yli 600-sivuisen kirjan lukeminen uudesta työstä pökertyneillä aivoilla ei ole se fiksuin ratkaisu. Alkuun rakastuin kirjaan, Helenan narratiivi imaisi mukaansa ja vannoin rakkautta suomen kieltä kohtaan, niin kauniista Kytömäki lauseensa rakentaa. Tuo kauneus kulki läpi kirjan ja Kytömäki on ehdottomasti yksi taitavimmista kirjoittajista, joita vastaani on tullut. Helenan näkökulmasta tarinaa katsottiin lyhyen hetken, ja Sergein ja Vekan tarinoihin sisään pääseminen kesti osallani harmillisen kauan. Lopulta orastavat rakkaustarinat saivat minut heidänkin puolelleen, kiinnostumaan siitä miten tässä käy. Yllätyin, että juuri rakkaustarinat saivat minut lukemaan kirjan nopeutuvalla tahdilla loppuun. Jollakin tavalla näiden ihmisten rakkaus muodostui tarinaa eniten eteenpäin vieväksi voimaksi. Kirjassa on paljon kuvailua ja hitaampia kohtia, johon väsyneet aivoni eivät aina olisi halunneet jäädä vaan kiirehtiä eteenpäin. Kirjan loppupuolella tarinan vauhti kiihtyikin ja mukaan tuli yllättäviä juonenkäänteitä, joita en tällaiseen kirjaan olisi osannut yhdistää. Vaikka aluksi Helena tuntui ainoalta kiinnostavalta hahmolta, lopulta kiinnostavimmaksi nousi Veka. Hänen tarinansa avautui pitkin kirjaa ja etenkin loppupuolella odottamattomalla tavalla. 

Epätasaisesta lukukokemuksestani huolimatta Kivitaskulla on kiistämättömät ansionsa. Kytömäki on kietonut kolmen ihmisen erilliset tarinat yhteen hienosti eikä näin kauniille suomen kielen käytölle voi antaa liikaa ylistystä. Erilaiset henkiset ja fyysiset raja-aidat vaikuttavat ihmisten elämään sukupolvien ylitse ja joskus suurinta vapautta on halu kadota kokonaan. Tämä on kirja, jota jää miettimään pitkäksi ajaksi, kunnes sen sivuille  palaa uudelleen. 

2 kommenttia:

  1. Minä niin odotan että tulee se oikea hetki ottaa tämä kirja lukuun!<3 Kultarinta teki ilmestyessään suuren vaikutuksen, mutta vaati ihan oman hetkensä lukemiseen. Jo pelkästään sitä ajattelemalla pääsen jälleen mielessäni metsän maisemiin...
    Arviosi perusteella ajattelen että tämän kanssa on sama tilanne :) Mahtavaa, että pidit vaikka lukukokemus olikin epätasainen. Ei ole tosiaan helpoin tilanne omaksua uutta työtä ja lukea isoa romaania samaan aikaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä upea kirja, mutta vaatii oman hetkensä. Toivottavasti se tulee sinulle pian! <3

      Poista

Mikä kiinnosti, mitä ajatuksia heräsi, mitä ajatuksia haluat herättää? Kiitos paljon kommentistasi♥