26. kesäkuuta 2017

Ernest Cline: Ready Player One


Ernest Cline: Ready Player One
Kustantanut: Arrow Books (2012)
Sivuja: 374

Tämä postaus on pakko aloittaa sillä, että rakastan sanaa nörtti. Minulle nörtti on ihminen, joka suhtautuu intohimoisesti kiinnostuksenkohteisiinsa, joka useimmiten on jotain fantasiaan ja scifiin liittyvää, kuten kirjoja, leffoja ja pelejä. Ihminen, joka rakastaa näitä asioita siitä huolimatta, että muiden mielestä ne eivät ehkä ole cool. Nörtteys on sitä, että uskaltaa olla oma itsensä ja fanittaa juuri niitä asioita, mitä haluaa fanittaa. Tässä kohtaa on varmaan aika selkeää, että identifioin itseni nörtiksi.

Ernest Clinen Ready Player One on Nörttikirja isolla N:llä. On elämää suuremmaksi kasvanut videopelisimulaatio, on internetihastus toiseen pelaajaan, on niin paljon referenssejä erilaisiin kulttielokuviin ja -kirjoihin että jokaiselle vähänkin itsensä nörtiksi kokevalle löytyy varmasti yksi tuttu teos, josta ilahtua (Rowling ja Tolkien omalla kohdallani). 

Kirjan juoni on eeppinen. Maailma on dystooppinen: ihmiset asuvat asuntovaunukasoissa, energialähteet on loppuun kulutettuja ja erot köyhien ja rikkaiden välillä huimaavia. Ihmisten pakokeino tähän on Oasis, videopelinä alkanut simulaatio joka on korvannut käytännössä irl-elämän (in real life). Oasis-simulaation kehittäjä James Halliday kuolee ja jättää testamentissaan koko omaisuutensa ja Oasiksen hallinnan sille, joka ratkaisee hänen kehittämänsä monimutkaisen Easter egg -jahdin ensimmäisenä. Miljoonat ihmiset yrittävät ratkaista tätä, kuten myös suurkorporaatio IOI, joka voittaessaan alkaisi perimään ihmisiltä maksua Oasiksen käytöstä ja muuttaisi simulaation muutenkin huonompaan suuntaan. Tarina lähtee syöksymään vauhdilla eteenpäin, kun 18-vuotias Wade Watts/Oasis-nimeltään Parzival ratkaiseen Hallidayn jahdin ensimmäisen vihjeen ja saa nimensä pistetauluun. Luvassa on ystävyyttä, 80-luvun popkulttuurin vankkaa tuntemusta, ensirakkautta ja eeppisiä taisteluita. Eli suunnilleen kaikkea, mitä tällaiselta kirjalta voi toivoa.

Kirja on kerrottu ensimmäisessä persoonassa Waden näkökulmasta, mikä on hyvin toimiva ratkaisu tämän kirjan kohdalla. Maailman kauheuteen ja Oasiksen upeuteen pääsee sisälle Waden näkökulman kautta ja tarinaa elää hänen rinnallaan. Wade ei ollut lempihahmoni tässä kirjassa, sillä hän tekee välillä aivan älyttömiä ratkaisuja, jotka tosin ovat hänen ikäänsä ja elämäntilanteeseensa nähden ymmärrettäviä. Muutenkin hahmot ovat hyvin kirjoitettuja ja moniulotteisia. Kirjassa on huikea juoni, jonka varaan Cline olisi voinut heittäytyä, joten hahmojen painoarvoa ja kehitystä arvostaa entistä enemmän. 

Kirjan loppu oli hieno. Harvoin törmään kirjoihin, joiden lopuista ajattelen, että juuri noin tämän kaiken pitikin mennä. Ready Player One on sellainen kirja. Ainut, mikä tästä kirjasta jäi puuttumaan kohdallani, oli sellainen henkilökohtainen kosketus, jokin asia mikä olisi tehnyt siitä minulle erityisen tärkeän. Tämä johtuu todennäköisesti siitä, että nörtteilen erilaisista asioista ja esimerkiksi en juurikaan pelaa videopelejä (tosin tämän kirjan lukemisen aikana sekin oli aloitettava). Kirja on kuitenkin loistava ja siitä voi nauttia nekin lukijat, jotka eivät ole pelanneet videopelejä tuntiakaan. Kirjan jälkeen tuntuu siltä, että haluaa pelata videopelejä ja pelastaa maailman. Nörtillä tavalla supercoolia siis. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mikä kiinnosti, mitä ajatuksia heräsi, mitä ajatuksia haluat herättää? Kiitos paljon kommentistasi♥