13. huhtikuuta 2017

Anja Snellman: Parvekejumalat


Anja Snellman: Parvekejumalat
Kustantanut: Otava (2010)
Sivuja: 316

Anja Snellmanin kirjallinen tuotanto on niin laajaa, että en osaa sanoa, tunnenko jo hänen tyylinsä vai en. Olen lukenut häneltä neljä romaania ja kolme runokokoelmaa, enkä vieläkään osaa sanoa, mitä mieltä hänen teoksistaan olen. Parvekejumalat jäi valitettavasti Snellmanilta lukemieni teosten häntäpäähän, vaikka se paljon ajatuksia ja tunteita herättikin. Luin kirjan lukupiiriä varten ja se oli kirja, joka herätti paljon keskustelua.

Parvekejumalat seuraa kahta tyttöä: koulua käyvää Anista, joka elää muslimiperheensä kanssa Itä-Helsingissä. Toinen päähenkilö on Alla-Zahra, joka on yliopistoa käyvä nuori nainen ja kääntynyt muslimiksi. Parvekejumalat seuraa näiden kahden elämää syksyllä 2008 ja muutaman kuukauden ajanjaksoon mahtuu paljon. Kirja vuorottelee kahden päähenkilön näkökulman välillä, mikä on hyvin mielenkiintoista: miten elää uskontoonsa kasvanut ja sen säännöistä eroon pyristelevä Anis ja miten Alla-Zahran elämänä muslimina alkaa ja eroaa aiemmasta. Tällä asetelmalla voisi ajatella, että kirja on virkistävän monipuolinen ja antaa useampia näkökulmia islamista, mutta valitettavasti se antaa varsin yksipuolisen ja negatiivisen kuvan siitä: nainen on uhri ja islam liittyy siihen tavalla tai toisena, syynä ja seurauksena. 

Snellmanin kirjat ovat helppoja ja nopeita lukea ja usein niissä käsitellään aiheita, mitkä herättävät ajatuksia. Tämän kirjan teemoiksi nousi uskonnon harjoittamisen monet puolet, naisen asema ja osa omassa yhteisössään, nuoruuden kasvu ja kipuilu sekä erilaiset perhe-elämät. Vaikka kirja oli nopea ja helppo lukea, se ei kuitenkaan ole aiheiltaan kevyt: kirjassa tulee esille muun muassa seksuaalinen väkivalta, tyttöjen ympärileikkaukset ja kunniamurhat.

Kirjassa on mielenkiintoista symboliikkaa. Aniksen narratiivissa tytöt on nimetty mausteiden mukaan (Aniksen lisäksi mm. Kaneli, Vanilja ja Fenkoli) ja pojat lintulajien mukaan (mm. Hiirihaukka ja Räkättirastas). Nimiä ei kirjassa selitetä, mutta lukupiirissä pohdimme, onko nimet suomennoksia somalinkielisistä nimistä. Toisaalta nimet voivat myös osoittaa tyttöjen ja poikien eriarvoista asemaa: tytöt ovat mausteita, joita tarvitaan silloin tällöin pienissä määrin kun taas pojat ovat petolintuja, jotka saalistavat armotta ja anteeksipyytelemättä. Myöskin nimi Parvekejumalat herätti mielleyhtymiä. Ovatko Parvekejumalia tässä teoksessa Aniksen miespuoliset perheenjäsenet, jotka ottavat oikeuden tuomita omiin käsiinsä, vai onko parvekkeen rooli olla alttari rakkaudelle, elämälle ja seikkailulle, kuten Alla-Zahran äidin simpukoilla ja rakkauskirjeillä koristeltu parveke? 

Hahmot ja tietyt tapahtumat ovat valitettavan stereotyyppisiä ja olisinkin kaivannut kirjalta vähän rohkeampaa ennakkoasetelmien kääntämistä päälaelleen. Toki tällaisia asioita oikeasti tapahtuu ja niistä pitää puhua. Mikäli on näistä teemoista tietämätön lukija, voi tämä kirja olla hyvin herättelevä lukukokemus. Kun asia ei varsinaisesti tule uutena, naisten uhrin roolille kaipaisi vaihtelua. Kirja oli kuitenkin paljon ajatuksia ja keskustelua herättävä ja on mielenkiintoista ajatella, kirjoittaisiko Snellman kirjansa samalla tavalla nykyisessä yhteiskunnallisessa ilmapiirissä. Vaikka tämä kirja ei juurikaan vakuuttanut, aion silti jatkaa Snellmanin tuotantoon tutustumista. 


6 kommenttia:

  1. Hyvä kysymys tuo, että miten kirja suhtautuu nykyilmapiiriin ja että voisiko tällainen kirja tulla julkaistuksi nykypäivänä. Minuakin jäi tässä vaivaamaan tuo hyvin stereotyyppinen esitys ja jotenkin yksiulotteiset ja littanat hahmot. Kirja ei oikein tuntunut tuovan mitään suoranaisen tuoretta tai moniulotteista näkökulmaa aiheeseensa, vaikka monenlaisia keskuteluita varmasti herättikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! Yksipuolisuus ja stereotypiat samassa kirjassa tekevät kirjasta hieman kyseenalaisen, sillä kyllähän kirjakin on tiedotusväline, vaikka kaunokirjallinen onkin.

      Poista
  2. Olen lukenut lähes koko Snellmanin tuotannon Kaurasena. Jossain vaiheessa päätin, että pidän taukoa. Hyvin erilaisiahan Snellmanin teokset ovat ja suurimmaksi suosikikseni nousee kyllä Ihon aika. Lisäki olen pitänyt Safari Clubista, Arabian Laurista ja tästä Parvekejumalista. Jokin tässä osui ja upposi. En kokenut islamin käsittelyä ollenkaan stereotyyppisenä, vaan ajattelin, että se voi olla turva tai vankila, kuten kai mikä tahansa uskonto.

    Ehkä vaikuttavin teos Kauraselta on ollut Pelon maantiede, josta tehtiin sitten elokuvakin. Se osui tiedostavan (?) nuoren aikuisen maailmankuvaani ja herätti ilmestyessään kohua. Silti Ihon aika kosketti syvemmin. Snellmanin runoja en muista lukeneeni...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä samaa mieltä tuosta, että uskonto voi olla turva tai vankila. En ole tainnut lukea yhtään Snellmanin teosta Kaurasena, mutta täytyy varmaan tarttua niihin, kiitos vinkeistä! :)

      Poista
  3. Luin tämän jo vuosia sitten, aika lähellä ilmestymistään, mutta se on kyllä edelleen varsin ajankohtainen. Eikä edes siitä ehkä toivotusta syystä, vaan nimenomaan malliesimerkki kirjasta, jonka kohdalla tekee mieli kiljua että ei näin. No, onpa joku, jota käyttää esimerkkinä vaarallisesta kulttuurin omimisesta.

    Snellmannin kohdalla on välillä muutenkin kyseenalaisia ne näkökulmat, joiden puolesta hän valkoisena naisena kuvittelee olevansa oikeutettu puhumaan, mutta tämän lisäksi nuo somalikulttuuria kuvaavat kohdat oli vielä niin stereotyyppisen rumat, yksinkertaistavat ja ennakkoluuloiset, että Parvekejumalat on kyllä saanut kyseenalaisen kunnian nousta lempi-inhokkikirjakseni. En tee itsekään mitenkään kovin syvällistä työtä maahanmuuttajien kanssa, mutta teen kuitenkin, ja jo tällä tietämyksellä kirja on niin täynnä asiavirheitä, laiskuutta ottaa selvää ja tehdä omaa taustatyötään, häpeilemätöntä yhden tarinan kerrontaa, että olen tämän jälkeen tullut täysin allergiseksi Snellmanille noin ylipäätään. Että juu, suuria tunteita herättää, täälläkin.. :D Tematiikka olisi saattanut toimia, mutta se olisi vaatinut rohkeutta kääntää ennakkoluulot ja väsähtäneet henkilöasetelmat täysin nurin. Tällaisenaan kirja oli vain osoitteleva ja omalla tavallaan vaarallinenkin, toivottavasti sen moni muukin lukija näinä aikoina ymmärtää, eikä löydä tästä lisää syitä ennakkoluuloilleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mietin itsekin, että tämä voi kääntyä hyvin kyseenalaiseksi ja vaaralliseksikin kirjaksi, jos sitä ei lue kriittisesti. Pahimmillaan siitä saa argumentteja omalle muukalaisvastaisuudelleen ja en usko, että se on ollut Snellmanin tarkoitus. Mä olen vain raapaisun verran tehnyt töitä maahanmuuttajien kanssa, joten asiavirheitä en tästä osannut poimia, mutta juuri tuon yhden tarinan vaarallisuuden kylläkin. Ja ymmärrän kyllä, että Snellman-allergia voi tästä tulla, viime vuonna hänen Antautuminen-kirjansa vain teki suuren vaikutuksen ja siksi en ainakaan vielä ole täysin luovuttanut hänen suhteensa.

      Poista

Mikä kiinnosti, mitä ajatuksia heräsi, mitä ajatuksia haluat herättää? Kiitos paljon kommentistasi♥