1. marraskuuta 2015

Riikka Pulkkinen: Totta

Riikka Pulkkinen: Totta
Otava, 2010
336 sivua

Tästä kirjasta on vaikea kirjoittaa. Totta on kulkenut mukanani 4 vuotta, joillakin lukukerroilla saanut pakahtumaan ja joillakin työntänyt pois. Joskus haluaisin paneutua tähän pitkäksi aikaa, analysoida sen auki, mutta tällä kertaa yritän vain pukea ajatukseni sanoiksi. 

Totta alkaa siitä, että Elsa on kuolemassa. Hän on menestynyt psykologi, vaimo, äiti, isoäiti. Kirja ei kuitenkaan kerro Elsan näkökulmaa, vaan hänen lähipiirinsä: miehensä Martin, tyttärensä Eleonooran, tyttärentyttärensä Annan ja lastenhoitajansa Eevan. Tarinaa kerrotaan kahdella aikatasolla, nykyisyydessä ja 60-luvulla, jolloin Eeva oli perheessä lastenhoitajana. Hahmoista mielenkiintoisin on tällä lukukerralla Martti, Elsan mies ja Eleonooran isä. Martti ei pääse monessakaan kohtaa itse ääneen, vaan lukijan kuva muodostuu hänestä muiden kerronnan kautta. Tämä kuva jää hieman ristiriitaiseksi, mutta se tekee Martista mielenkiintoisen hahmon, ja hyvin inhimillisen. Kuka meistä olisi niin yksioikoinen ja ristiriidaton?

Pulkkisen teksti on hyvin kuvailevaa, soljuvaa, kaunista. Jonkun mielestä tekotaiteellistakin, mutta minuun se uppoaa. Harvoin pysähtyy suomen kielen kauneuden äärelle, mutta tässä pysähtyy. Kielen käyttö ja kielikuvat ovat niin iso osa kirjaa, ettei niitä voi ohittaa.

Kirjassa on monta raskasta teemaa. Rakkaus. Menettäminen. Kuolema. Surun käsitteleminen. Minulle kuitenkin isoimmiksi teemoiksi nousi toisen ihmisen elämässä pysyminen ja toisten kautta eläminen. Kirjassa käsitellään paljon sitä, pysyykö toinen siinä lähellä, voiko häntä pyytää tai pakottaa jäämään. Läsnä on myös se, millä eri tavoin ihminen voi pysyä toisen elämässä. Onko se jatkuvaa yhteydessä olemista ja fyysistä läsnäoloa, vai onko se myös sitä, että pysyy toisen muistoissa vuodesta toiseen? Toinen vahva teema, joka tällä lukukerralla nousi, on muiden kautta eläminen ja rakkauteensa häviäminen. Tätä kuvaa mielestäni parhaiten kaksi lainausta, jotka kirjasta poimin:

"kykenemättömyys säilyttää itsensä matkalla kohti toista"

"ketään toista ei voi asettaa ehdoksi omalle selviämiselleen"

Nämä mielestäni tuovat esiin Romeo & Julia -tyyppisen ehdottoman rakkauden ongelman: jos toinen on ehtona itselle, minuus on haurasta ja helposti särkyvää. Rakkaudessa on helppoa unohtaa terve itsekkyys, ripustautua toiseen vaikka tietäisi sen olevan pahaksi, kuvitella että kaikki onni tulee toisen ihmisen kautta. Mielestäni tätä teemaa voisi tuoda enemmänkin esiin, sillä rakkaustarinat yleensä kietoutuvat sen ajatuksen ympärille, että "siinä oikeassa" sijaitsee onnellisuus. 

Tämä on ollut Pulkkisen kirjoista suosikkini, ja tulee olemaan edelleen. Kaunista kieltä, painavia teemoja, ihmiskohtaloiden käsittelemistä. Henkilöhahmot ovat Pulkkisen vahvuus, juonen ei tarvitse olla niin vahva, kun hahmot ja kieli kannattelevat tarinaa. Itse odotan innolla, milloin Pulkkiselta tulee uutta tekstiä.

PS. Tänään alkoi marraskuun Lukuhaaste, jossa on tarkoitus lukea 30 sivua kaunokirjallisuutta tai kertovaa tietokirjallisuutta joka päivä. Facebookista (klik!) löytyy lisätietoa, käykää osallistumassa!

6 kommenttia:

  1. Olen lukenut Pulkkiselta vain tämän ja... en tiedä, haluanko lukea enempää :D Kirja oli ihan kiva lukukokemus, mutta en oikein päässyt sisälle Pulkkisen kieleen, se oli makuuni vähän liian kaunista tai siitä tuli sellainen yrittämisen maku. Ehkä kokeilen kuitenkin joskus jotain toista hänen kirjaansa, tämänkin lukemisesta kun on jo monta vuotta, joten voihan olla, että suhtautuisin nykyään tai tulevaisuudessa toisin. On kuitenkin ihanaa lukea toisten lempikirjoista, sellaisista, jotka oikein pakahduttavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pulkkinen tuntuu olevan aika kahtia jakava, joillekin kieli on liian "tekotaiteellista" kikkailua, ja joitakin se sytyttää. Mun sisällä kai asuu joku kielellä kikkaileva runotyttö, kun Pulkkisen kieli pakahduttaa. Siitä on hetki, kun olen nuo muut Pulkkisen kirjat lukenut, mutta muistelisin, että Vieras oli vähän erityyppinen kieleltään? Oon kyllä samaa mieltä, kaikkein ihaninta on lukea jonkun kirjoittavan lempikirjoistaan ja tuntea se innostus.

      Poista
  2. Olisi ehkä pitänyt aloittaa Pulkkisen lukeminen jostain muusta kirjasta kuin Iiris Lempivaaran levottomasta ja painavasta sydämestä, se on kai vähän epätyypillisempää Pulkkista. Totta kiinnostaa aiheensa puolesta ja vau, kuinka hienoja lainauksia nostit esiin! Marraskuun lukuhaasteessa olen ehdottomasti mukana, katsotaan kuinka pitkälle se kantaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Iirishän oli Me Naisten jatkosarja, joka sitten koottiin kirjaksi. Mutta sekin oli ihan jees, omasta mielestäni tosin heikoin Pulkkiselta, ja kirjamessuilla hän sanoi kirjoittaneensa 3 romaania, joten ei varmaan itsekään laske tuota Iiristä kovin tärkeäksi teoksekseen... Tästä kirjasta voisi nostaa vaikka mitä lainauksia, koko kirjan melkein :D Mutta kiitos paljon! Mulla jäi jo eilen saavuttamatta 30 sivua kun nukahdin kirjan kanssa... Mutta ei sitä pidäkään niin vakavasti ottaa :)

      Poista
  3. Ihanaa kun vaihdoit kieleksi suomen! Itse en tykkää ollenkaan lukea englanniksi muuta kuin pakollista :D Totta löytyy myös omasta hyllystäni, en tosin ole vielä lukenut. Pulkkiselta luin Iiriksen ja pidin siitä kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! Ajatus oli, että suomeksi tulee ehkä enemmän keskustelua aikaan, kiitos siis kun kommentoit<3 Vahvistaa fiilistä siitä, että päätin oikein! Iiris oli kyllä ihan hyvä, mutta oon tykänny enemmän Pulkkisen muista kirjoista, kannustan tarttumaan Tottaan :) Ois kiva kuulla, mitä siitä ajattelet, sitten kun siihen oot tarttunut!

      Poista

Mikä kiinnosti, mitä ajatuksia heräsi, mitä ajatuksia haluat herättää? Kiitos paljon kommentistasi♥