25. maaliskuuta 2017

Runopäiväkirja, osa 2: Wallin, Snellman ja Tikkanen

Vihdoin olen lukenut muutaman runokokoelman, joista kirjoittaa! Aloin pitämään "päiväkirjaa" lukemistani runokokoelmista tänä vuonna ja ensimmäisen osan voit käydä lukemassa täällä. Tällä kertaa esittelyssä on kolme naisrunoilijaa, joista yksi oli ennestään tuttu ja kaksi uutta runoilijaa minulle. Omppu Martinin ylläpitämä #runo100-haaste jatkuukin koko vuoden, joten siinä on muillekin hyvä syy tarttua runokirjaan. 


Kristiina Wallin: Kaikki metrit ja puut
Kustantanut: Tammi (2012)
Sivuja: 70
Lempirunot: Viimeinen tanssi, lähikuva tekee merestä tunnistamattoman

"Illalla tanssija kiipeää syliini, hänen ruumiinsa sykertyy kuin lapsi sykertyy peiton alle, yölampun valoturvaan. Kuinka sinua pitelisin ettet lakkaisi hengittämästä, ettet putoaisi kuin syyskuinen läpäisevä päivä, maatuva valo, keveänä, kahisevana. Mutta kun nostan katseeni, tanssija tanssii puun alla, oksilla ja laiturilla, pinnalla, pohjassa ja pohjasta läpi."

Tämä on ensimmäinen kokoelma, jonka luin Wallinilta ja hänen neljäs runokokoelmansa. Näistä kolmesta kokoelmasta Kaikki metrit ja puut leikittelee eniten runojen muodoilla ja kielellä. Jostain syystä sanavalinnoista ja kielen kulusta tuli mieleen Riikka Pulkkinen, mikä on mielestäni positiivinen mielleyhtymä. Tähän kokoelmaan kesti jonkin aikaa päästä sisälle, eikä se ollut ehkä helpoimmasta päästä. Aion kuitenkin lukea sen uudelleen useampaan kertaan, sillä joskus haastavammat runot vain tarvitsevat aikaa kypsyä. Aion myös tarttua muihin Wallinin kokoelmiin tulevaisuudessa. 



Anja Snellman: Öisin olemme samanlaisia
Kustantanut: Siltala (2011)
Sivuja: 90
Lempirunot: Muuta en tiedä, Talven jälkeen

"Öisin olemme samanlaisia,
vanhat varjomme kaivautuvat
kyljistämme
eikä niistä ole enää edes seuraamaan meitä
saati peittämään ainaisia erheitämme"

Anja Snellmanilta on ilmestynyt kolme runokokoelmaa ja nyt olen lukenut ne kaikki (aiemmista kokoelmista postaus täällä). Snellmanin Antautuminen-romaani teki minuun suuren vaikutuksen, mutta hänen runonsa eivät ole minua varten. Välillä Snellmanin kieli on kaunista ja runot oivaltavia, mutta välillä ne ovat turhan arkisia eivätkä iske minuun. Tämän, kuten Snellmanin Saa kirjoittaa -kokoelman, teemoina olivat rakkaus huippukohtineen ja eroineen sekä vahvasti myös Kreikka, joka Snellmanille on rakas. Kuitenkin tuli sellainen olo, että olen lukenut näitä runoja jo ennenkin ja olisin kaivannut jotain uutta ja yllättävää. 


Märta Tikkanen: Vuosisadan rakkaustarina
Suomentanut: Eila Pennanen
Kustantanut: Tammi (1978)
Sivuja: 173
Lempirunot: sivuilla 108, 130 ja 168 (runoja ei oltu nimetty)

"Nyt on aika
siskot
romuttaa
huono omatuntomme

tämä yhteiskunta
elää
huonon omatuntomme turvin"

Ah! Ah! Tämä oli niin hieno. Ensimmäinen lukemani teos Tikkaselta, mutta ei jää viimeiseksi. Miehen alkoholismiin ja kaltoinkohteluun keskittyvä runokokoelma ei ole helppo aiheeltaan, vaan se tulee ihon alle ja jää sinne. Teos oli kuitenkin näistä kolmesta helpoin lukea ja se oli myös lempparini, vaikuttava ja feministinen. Tärä suosittelen ihan kaikille, tästä on tuntumani mukaan helppo aloittaa runojen lukeminen ja minkälaisen alun siitä saakaan!

Minkä runokokoelman sinä luit viimeksi?

22. maaliskuuta 2017

Kirjoja, jotka haluaisin lukea uudelleen





Kuten monet muutkin kirjabloggaajakollegat, tuntuu kirjojen uudelleen lukeminen jäävän usein uusien kirjojen jalkoihin. Lukemattomia kirjoja kun on omat ja kirjaston hyllyt täynnä ja maailmasta ei mielenkiintoiset kirjat lopu, niin missä välissä sitä ehtisi tarttua uudestaan niihin, jotka on jo lukenut ja kokenut? 

Olen kuitenkin sellainen lukija, joka haluaisi lukea kirjoja uudelleen ja joka nauttii siitä paljon. Haluaisin olla ihminen, joka voi sanoa lukeneensa lempikirjansa vaikkapa seitsemän kertaa (tai niin monta kertaa kuin hyvältä tuntuu). Ainoat kirjat, jotka olen lukenut enemmän kuin kolme kertaa ovat Potterit, niiden kanssa en pysy laskuissa mukana, mutta haluaisin laajentaa uudelleenlukemisen ilot muihinkin kirjoihin. Siksi mietinkin viisi kirjaa, jotka haluaisin lukea uudelleen tällä hetkellä ihan hirveästi (sitä en kuitenkaan tee ihan heti, koska, noh, ne uudet kirjat). 

Yann Martel: Piin elämä
Luin Piin elämän nelisen vuotta sitten ja tykkäsin siitä niin kirjana kuin elokuvana. Päähenkilön uteliaisuus kaikkea kohtaan oli jotenkin todella liikuttavaa ja samaistuttavaa ja onhan tämä tarina aivan huikea. 

Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina
Luin tämän kirjan kesällä 2012 ja tämä on ehkä ainut scifikirja, jonka olen ikinä lukenut. Haluaisin päästä sisälle scifiin ja koska tästä kirjasta muistan pitäneeni paljon, olisi kiva aloittaa scifiin tutustuminen vanhalla suosikilla. 

Jeffrey Eugenides: Middlesex
Tämänkin olen lukenut vuonna 2012 ja tämä on suosikkini Eugenideen kirjoista. Olen kuitenkin lukenut sen vain kerran, joten haluaisin virkistää muistiani tämän henkilö- ja sukutarinan parissa. 

Riikka Pulkkinen: Vieras
Riikka Pulkkinen on ollut pitkään yksi lempikirjailijoistani, sillä hänen toinen romaaninsa Totta vei sydämeni ihan täysin. Vieraasta en pitänyt niin paljon ja haluaisinkin lukea sen uudelleen muutaman vuoden tauon jälkeen ja katsoa, mitä mieltä olen siitä nyt.

J.R.R. Tolkien: Taru Sormusten Herrasta
Olen lukenut Sormusten herran kerran kokonaan, lähes 11 vuotta sitten. Sittemmin luin sen noin puoleen väliin vuonna 2009 ja viime vuonna ehkä sivulle 100 (kunnes tajusin, ettei opparia tehdessä kannata aloittaa tällaista kirjaa). Tolkienissa on omat hyvät ja huonot puolensa, mutta Taru Sormusten Herrasta on omassa genressään sellainen klassikko, jonka haluaisin tuntea vielä vähän paremmin. 

+ bonuksena tietokirjallisuuden puolelta J. K. Juntusen HIM - Synnin viemää, sillä jotenkinhan tätä surutyötä HIMin lopettamisen takia täytyy tehdä, ja mikä parempi tapa kuin lukea tuo kirja. Olen menossa kesällä Tuska-festareille, joten ennen sitä olisi tarkoitus fiilistellä tämän kirjan parissa.

Minkä kirjan sinä haluaisit lukea uudelleen?

17. maaliskuuta 2017

Kata Melander: Älä irrota



Kata Melander: Älä irrota
Kustantanut: Type&Tell (2017)
Sivuja: 229

"Me olimme liian kaunis satu. Me olimme satu, joka sai minut yöllä nielemään tyhjää."

Kata Melanderin Älä irrota kertoo rakkaustarinan lisäksi kaksi erillistä tarinaa vaikeuksista. Saaran elämää hallitsee kipu, jolle yritetään löytää syytä ja selitystä. Oman elämän eläminen ja elämästä nauttiminen on vaikeaa, kun yksi kynnyskin voi aiheuttaa tunteja kestävän kipukohtauksen. Petteri taas on opettaja, jonka avioliitto ei enää tuo onnea tai iloa. Elämä on harmaata ja Petteri miettii, tulisiko asioille tehdä jotain vai jatkaa vain samalla mallilla. Näiden henkilöiden elämät kietoutuvat yhteen, molempien kamppaillessa yhdessä ja erikseen. 

Kirja on taitavasti kirjoitettu. Kieli on soljuvaa ja kuulasta ja sitä on mukava lukea. Arkisten asioiden kuvailun, kuten pukemisten ja astioiden sijainnin, rinnalla kuljetetaan universaaleja teemoja rakkaudesta, erilaisuudesta ja oikeudesta tulla hyväksytyksi sellaisena kuin on. Kirja laittaa lukijan miettimään monelta eri kantilta ihmisten rooleja ja niiden painoarvoa: olenko nainen vai potilas, mikä on roolini suhteessa muihin, millä tavalla haluan muiden näkevän minut. Kirja laittaa myös pohtimaan omia asenteita näitä teemoja kohtaan.

Teknisesti kirja oli hyvin taitava ja kaunis kantta myöten. Kuitenkin jäin kaipaamaan tarinalta vielä enemmän syvyyttä ja etenkin Saaran osalta jonkinlaista uutta näkökulmaa ja oivallusta. Toivoin, että Saara olisi löytänyt hyväksynnän ja rakkauden itseään kohtaan vahvemmin eikä Saaran "oikeutus" olemassaoloon olisi ollut sidoksissa mieheen. Prinssi pelastaa prinsessan -tarinoita kun on jo kirjoitettu. Ymmärrän rakkauden ja hyväksynnän merkityksen elämänhalulle ja voimalle, mitä kirjassa on haettu, mutta toivoin silti että Saara olisi löytänyt naiseutensa ja arvonsa ilman parisuhdetta. 

Kirjan yksi suurimpia ansioita on sen rehellinen, aito ja koskettava kuvaus elämästä kivun ja potilaan roolin kanssa, niin kivun kokijan kuin läheisen näkökulmasta. Lukiessa hahmojen riittämättömyyden tunteet ärsyttävät välillä, sillä ne ovat niin inhimillisiä ja samaistuttavia. Melander on päässyt kirjassaan ainutlaatuiselle inhimillisyyden ja ihmisyyden tasolle, niiden kauniine ja rumine puolineen. Ne asiat, jotka kirjassa välillä ärsyttävät, ovat niitä asioita mihin itsekin joskus sortuu ja sen ymmärtäminen avaa lukijan mieltä sekä kasvattaa empatiakykyä ja ymmärrystä muita kohtaan. Kirja herätti niin paljon tunteita ja ajatuksia sekä ravisteli pohtimaan omia asenteitani, että uskon lukevani tämän kirjan monta kertaa uudelleen. Tällaisen debyytin jälkeen on mielenkiintoista nähdä, mitä Melander kirjoittaa seuraavaksi. 

14. maaliskuuta 2017

Helmikuun luetut



Heippa ja hyvää maaliskuuta! Blogiin on taas vahingossa tullut melkein kuukauden tauko, olin kipeänä ja johonkin nämä päivät vaan katoavat... Ehdin kuitenkin lukea 6 kirjaa helmikuussa!

Tuula Karjalainen: Tove Jansson - tee työtä ja rakasta
Tove Janssonista kertova mainio, visuaalisesti upea elämäkerta, josta ehdinkin jo kirjoittaa.

Kata Melander: Älä irrota
Melanderin esikoisteos on kaunis ja ajatuksia herättävä kirja kivusta ja rakkaudesta. Tästä kirjasta bloggaan seuraavaksi, joten postausta on tulossa!

Kristiina Wallin: Kaikki metrit ja puut
Wallinin kirja oli ainut helmikuussa lukemani runokokoelma, joten yhdistän helmi- ja maaliskuun runokokoelmat yhteen runopäiväkirjaan. Tarkoitus olisi (jo menneen) kansainvälisen naisten päivän kunniaksi lukea pelkästään naisrunoilijoita tässä kuussa!

Sarah J. Maas: Crown of Midnight, Heir of Fire & Queen of Shadows
Helmikuussa iski jonkinlainen lukujumi, joka poistui lukemalla uudelleen kirjat 2-4 Maasin Throne of Glass -sarjasta. Koska maratoonasin kirjat jo jokin aika sitten, en kirjoita niistä erillisiä postauksia. Muutenkin koen kirjojen jatko-osista kirjoittamisen jotenkin vaikeaksi, olenko ainoa? Sarjan ensimmäisestä osasta kirjoitin joulukuussa, ja nythän se on ilmestymässä suomeksi kesällä!

Tällä hetkellä luettavana on Philip Pullmanin His Dark Materials -trilogia, jonka aloitin marraskuussa, jätin tauolle ja aloin lukemaan uudelleen viime viikolla. Toistaiseksi ainakin tykkään, kirja vaan on hillitön tiiliskivi, kun siinä on kaikki kolme kirjaa samassa! 

Mitä sinä luet juuri nyt? Vaikuttiko naistenpäivä jotenkin lukemiseesi?

20. helmikuuta 2017

Tuula Karjalainen: Tove Jansson - tee työtä ja rakasta



Tuula Karjalainen: Tove Jansson - tee työtä ja rakasta
Kustantanut: Tammi (2013)
Sivuja: 304

Tove Janssonin nimen tietävät lähes kaikki suomalaiset. Monet rakastavat muumeja. Janssonin elämä ja hänen jälkeen jättämänsä työ kuitenkin kattaa niin paljon enemmän kuin muumit.

Elämäkerran kirjoittanut Tuula Karjalainen on taidehistorioitsija ja kirjassa Janssonin kuvataide on ehdottomasti eniten esillä, vaikka henkilökohtaista elämää ja kirjallista tuotantoa käsitellään myös. Painotus on paikallaan, sillä Jansson itse koki itsensä ennen kaikkea taidemaalariksi, vaikka ehtikin tehdä lähes kaikkea taiteen saralla: kuvataidetta, grafiikkaa, teatteria, kirjallisuutta... Elämäkerta kuvaa paljon myös Janssonia suhteessa hänelle läheisiin ihmisiin: etäiseen ja ankaraan isään, muumimammamaiseen äitiin, veljiin, mies- ja naisystäviin, ystäviin ylipäätään. Kirja on visuaalisesti upea, sillä se sisältää Janssonin maalauksia ja piirroksia eri aikakausilta sekä runsaasti valokuvia. Karjalainen on saanut kirjaan tarinamaisen otteen ja jotkut lauseet tuntuivat siltä, että Jansson itse olisi voinut ne kirjoittaa.

Kirja etenee osittain kronologisesti ja osittain teemoittain, mikä aiheuttaa hieman toistoa. Se ei kuitenkaan häirinnyt lukukokemusta, sillä tapahtumia ja nimiä oli paljon. Kirjassa oli suhteellisen paljon otteita Janssonin kirjeenvaihdosta eri ihmisten kanssa ja oli hienoa kuulla hänen oma äänensä hänen elämästään kertovan tarinan lomassa. Jansson oli minulle aika tuntematon tarinaltaan ja työltään Muumien ulkopuolelta ennen tätä kirjaa, joten siinä oli paljon uutta ja ihmeellistä. Kirjan visuaalisuus ja monipuolisuus olivat sen parhaita puolia ja ymmärtääkseni tätä pidetäänkin yhtenä parhaista Janssonista kirjoitetuista kirjoista. Pidin myös siitä, että kirjassa kuvattiin eri aikakausien naiskuvaa ja sitä, kuinka Jansson oli omalla tavallaan feministi, vaikka halusikin pysyä politiikan ulkopuolella. Luen elämäkertoja harvoin, mutta tästä pidin todella paljon ja uskallan suositella sitä niillekin, jotka eivät vannoutuneimpia Jansson-faneja ole tai jotka eivät muumeista piittaa. Tämän kirjan myötä ihastuu vähän molempiin. 


11. helmikuuta 2017

Saara Turunen: Rakkaudenhirviö

Saara Turunen: Rakkaudenhirviö
Kustantanut: Tammi (2015)
Sivuja: 441

Rakkaudenhirviö on yksi tämän vuoden lempikirjoistani, tiedän sen jo nyt. Se on kirja, jonka uskon lukevani uudelleen ja uudelleen ja kirja, josta heräsi ajatus "olisinpa minä kirjoittanut tämän". Kun johonkin uppoutuu niin täysin, on vaikea pukea kaikkia tunteita ja ajatuksia sanoiksi. Mutta yritetään.

Rakkaudenhirviö kertoo yhden tytön kasvutarinan lapsesta aikuiseksi. Se kertoo myös perheen tarinaa, ravitsemusterapeuttiäidistä jonka yllä leijuu musta pilvi, sisaruksista joita on liian monta, isästä joka puhuu puhelimeen. Nimettömäksi jäävä tyttö riuhtaisee itsensä juurineen monta kertaa, pakenee uusiin kaupunkeihin ja maihin, mutta palaa aina takaisin. Asiat, joita hän pakenee, palaavat aina takaisin. Kun tyttö pukeutuu bilevaatteisiin tai hänet meikataan, peilistä katsoo lehmä. Siksikö, että hänellä on meikkiä ja korkokengät vai siksi, että se on asu, mihin ei hänen minuuteensa istu?  Kirjassa on feministinen sävy: se esittelee erilaisia naisen rooleja, joista oikeastaan yksikään ei ole mikään ideaali, se kertoo millaisia malleja naiseudesta on tarjolla ja miten niihin ei ehkä sovi tai haluakaan sopia. Myös suomalaisuus ja suomalaisen rooli ovat vahvasti läsnä ja lukiessa hymähtelinkin, kuinka "niin suomalaista" jotkin kuvatut asiat olivat, kuten "sellainen, että kyhjötetään omissa oloissa, ei kuulu hyviin tapoihin missään muualla". Niimpä. Täällä mitä vähemmillä sanoilla kuormitat toista, sitä parempi. "Tyypillisessä suomalaisuudessa" on kritiikin paikkansa, mutta tavallaan oli lohdullista lukea suomalaisuudesta, hymähdellä sille ja kuitenkin pitää niistä omista oloista kiinni. 

"Ja voihan sitä tietysti tehdä mitä lystää, paeta ulkomaille, polttaa sillat takanaan, mutta kestääkö sitten kuitenkaan sitä alituisesti kalvavaa tunnetta, että on jollakin tavalla epäonnistunut, siis onneton?"

Oman itsen etsiminen ja itselle tarjotuista rooleista irti pyristeleminen ovat vahvasti läsnä. Kirja oli raa'an rehellinen, päähenkilö on kateellinen ja pelkää, vastoinkäymisten tullen syö kermapullia niin paljon kuin niitä vaan riittää. Se ei yrittänyt antaa tiettyä, kaunisteltua kuvaa vaan oli hyvin virheellinen ja inhimillinen. Häpeä oli esillä niin henkilökohtaisilla kuin yhteiskunnallisilla tasoilla. Mikseivät ihmiset häpeä, jos epäonnistuvat? Suomalaiset ainakin ovat mestareita peittelemään ja häpeämään. Ja liittyykö häpeään se, ettei päähenkilön nimeä kerrota ollenkaan?

Rakkaudenhirviön kieli oli kaunista ja soljuvaa, lauseet  ja kappaleet lyhyitä, mikä teki lukemisesta helppoa ja nautittavaa. Kirjan rakenne toimi ja se oli pituudestaan huolimatta nopealukuinen. Tässä kirjassa riittää ajateltavaa ja pureksittavaa moneksi lukukerraksi ja sen teemoja voisi pohtia ja analysoida vaikka kuinka paljon. Turunen on aiemmin kirjoittanut näytelmiä, mutta nähtäväksi jää, tulisiko jossain vaiheessa toinenkin romaani. Tämä lukija ainakin tarttuisi siihen kuin kermapullaan, nopeasti ja häpeilemättä.

8. helmikuuta 2017

Uutuuskirjat, jotka haluaisin lukea keväällä 2017











Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, vai mitä? Vuodenvaihteen aikoihin monissa kirjablogeissa listattiin kevään uutuuskirjoja ja niinhän minäkin aion tehdä, kuukauden myöhässä mutta mitäpä sillä on väliä. Kiinnostavien uutuuskirjojen määrä on henkilökohtaisesti aika kaksipiippuinen juttu: toisaalta on hienoa, että uusia kirjoja julkaistaan ja ne ovat hirveän mielenkiintoisia mutta toisaalta, hyllystä löytyisi luettavaa varmaan pariksi vuodeksi ilman uutuuksiakin... Otan tämän kuitenkin positiivisena, lukemattomien kirjojen määrä kun on loppujen lopuksi aika mahtava ongelma. Mennään kuitenkin asiaan eli niihin kevään kirjoihin!

Gummerus

Han Kang: Vegetaristi
Viime vuoden Man Booker International -palkinnon voittanut romaani naisesta, joka unen nähtyään alkaa kasvissyöjäksi. Kasvissyönti ei kuitenkaan ole kirjan kantava teema ja mielenkiintoisen kirjasta tekee se, ettei siinä anneta kyseessä olevan naisen näkökulmaa ollenkaan vaan kolmen hänen lähipiirinsä ihmisen. Tämä ei ole listani kärkisijoilla, mutta todella mielenkiintoinen ja sellaista kirjallisuutta, mihin en normaalisti juurikaan tartu. 

Holly Bourne: Oonko ihan normaali?
Nuorten aikuisten trilogian aloitusosa, jossa teemoina ovat feminismi ja mielenterveysongelmat. Ensimmäisessä osassa 16-vuotiaalla Eviellä on pakko-oireinen häiriö, josta en ole juurikaan kaunokirjallisuudessa lukenut. Voi olla, että päädyn lukemaan tämän kirjan englanniksi, mutta mahtavaa, että se on suomennettu!


Elizabeth Gilbert: Big Magic - uskalla elää luovasti
Luovuus on teema, josta en oikein koskaan saa tarpeekseni. Aina sitä voisi herätellä lisää ja harrastaa enemmän. Luovuutta kun tarvitsee ihan kaikessa ja se tekee elämästä niin paljon mielenkiintoisempaa.

WSOY

Miki Liukkonen: O
En ole lukenut mitään Liukkoselta, mutta jokin hänessä kiehtoo. 800-sivuinen romaani kirjailijalta, jolta en ole lukenut mitään ja jota mainostetaan lauseella "mitään vastaavaa et liene aikaisemmin lukenut" kuulostaa juuri sopivan absurdilta, että haluaisin lukea sen. Yritän kyllä mahduttaa kevääseeni Liukkosen runoutta ennen tähän kirjaan tarttumista!

Jukka Vieno: Ruttopuiston rakastavaiset
Toinen osa runotrilogiasta, jonka aloittaa teos Stockan kulmalla. En voi vastustaa Helsinkiin sijoittuvia kirjoja enkä alkusointuja, joten tämä kiinnosti heti. Stockan kulmalla on lainassa kirjastosta, joten luen sen ennen tähän tarttumista. 

Suomi 100 -klassikkojen uudelleen printtaus taiteilijoiden tekemillä kansilla
Suomalaisia klassikoita, joihin taiteilijat ovat tehneet uudet kannet ja joita painetaan vain 2000 kappaletta per kirja. Postauksen kuvituksena on tämän sarjan kaksi ensimmäistä teosta, Tove Janssonin Kesäkirja ja Juhani Ahon Rautatie. 

Ronja Salmi ja Mikko Toiviainen: 12 tarinaa kirjoittamisesta
Kirjamaailman monitoimityypit ovat yhdistäneet voimansa ja kirjoittaneet kirjan ihmisistä, jotka kirjoittavat työkseen ja teos sisältää ilmeisesti myös vinkkejä kirjoittamiseen. Näitä tyyppejä tekee mieli fanittaa.

Tove Jansson: Sanojen lahja - valitut sitaatit
Jos minä jonkunlainen lukija olen, niin sitaattihamsteri. Joten sitaattikirja Tove Janssonilta? Oi kyllä!

Otava

Joel Haahtela: Mistä maailmat alkavat
En ole Haahtelaa lukenut, mutta esimerkiksi Pienen kirjaston Katri tykkää kovasti hänen kirjoistaan. Taitelijaromaanit myös vetävät puoleensa tällä hetkellä.

Yaa Gyasi: Matkalla kotiin
Sukupolviromaani ghanalaisista sisaruksista, joista toinen joutuu orjaksi ja toinen menee naimisiin orjakauppiaan kanssa. Kirjaa on kehuttu Booktubessa maasta taivaisiin ja se oli monen lempikirja viime vuonna. Ennustan, että tänä vuonna se löytyy monen suomalaisen kirjabloggaajan lempparilistoilta.

Siltala

Jouni Inkala: Nähty. Elämä
Runokokoelma elämästä kauneimmalla kannella ikinä. Tämän olen itseasiassa jo lukenut, lisää voi lukea tammikuun runopäiväkirjastani.

Like

Roxane Gay: Bad Feminist
Esseekokoelma siitä, millaista on olla nainen, musta ja feministi. Gayn kokoelman aiheet nousevat usein populaarikulttuurista. Tämä kirja on roikkunut luettavien listalla jo muutaman vuoden. Jospa nyt olisi aika lukea se, kun se on suomennettu! 

Type&Tell

Kata Melander: Älä irrota
Löysin kirjailijan Twitteristä. Kiinnostuin, ihastuin ja luen sitä parhaillaan. Älä irroita kertoo kahden ihmisen vankiloista, toiselle se on kipu ja toiselle avioliitto. Kirja käsittelee kivun ja rakkauden teemaa ja kuulostaa ihanalta. 

Tammi

Alice Munro: Jupiterin kuut
En ole lukenut Munroa aiemmin, mutta tänä vuonna haluaisin saada senkin tehdyksi. Jupiterin kuut on Munron uusin suomennettu novellikokoelma, joten uskon että siitä on hyvä aloittaa. 

Tove Jansson: Bulevardi ja muita kirjoituksia
Kokoelma Janssonin julkaisemattomista teksteistä keskittyen muun muassa menneisyyden Eurooppaan ja sen kaupunkeihin. Luin juuri Tuula Karjalaisen mainion elämäkerran Janssonista, joten kiinnostus hänen omiin teksteihinsä on suuri.


Eniten odotan tältä keväältä Sarah J. Maasin ACOTAR-trilogian A Court of Wings and Ruin  -päätösosaa, joka ilmestyy toukokuussa. Trilogia on ihanan koukuttava ja edellinen osa jäi niin jännittävään kohtaan, ettei toukokuu voi tulla tarpeeksi nopeasti!

Mitä kirjaa sinä odotat tänä keväänä? (Ja ihan totta, ensi kuussa on maaliskuu eli kevät on melkein jo täällä!)