25. huhtikuuta 2017

Thrice Read - tägi ja hieman kuulumisia

Heippa! Tuntuu kurjalta, että juuri kun sain blogin päivittämistahtiin jonkinlaista säännöllisyyttä, iskikin taas pidempi hiljaisuus. Kevätflunssat ovat vieneet sängyn pohjalle jo kaksi kertaa, joten energiaa blogin päivittämiseen ei ole ollut. Tänään kuitenkin pääsin taas jalkeille (kirjastoon hakemaan varauksia, jes!), joten jospa blogikin tästä elpyisi. Toivottavasti lukijakunta on säästynyt pahemmilta sairasteluilta!

Ihana Rosa Lukulahnan luola -blogista haastoi minut aikoja sitten tekemään Thrice Read -tägin, jossa pohditaan omia lukutottumuksia ja itseä lukijana. Näihin kaikkiin tekisi mieli vastata Harry Potter, mutta yritin parhaani mukaan vastata jotain muutakin :-D



Mikä kirja määrittelee sinut lukijana? / What book defines you as a reader?

Emmi Itärannan Kudottujen kujien kaupunki summaa monet niistä elementeistä, mitkä ovat minulle tärkeitä tai rakkaita lukemisessa: huikeat (kotimaiset) naiskirjailijat, niin kaunis kieli ja teksti että tekisi mieli alleviivata ihan kaikki, jokin isompi ja kantaaottava sanoma sekä fantasiagenre.

Ainutlaatuisin kirja? / Most unique book?

J.K. Juntusen kirjoittama HIM - Synnin viemää on ainutlaatuisin kirja, minkä olen lukenut, sillä siinä bändin jäsenet pääsevät ääneen ja esimerkiksi Ville Valo kertoo ajatuksistaan biisien takana. Kirja harmillisesti päättyy 2000-luvun alkupuolelle ja olisikin mahtavaa, jos siitä tehtäisiin jatkoa kattamaan HIMin uran jälkimmäisen puoliskon. 
Mitkä hahmot olisivat enkeli ja demoni olkapäilläsi? / Which characters would play the angel and devil on your shoulders?
Tämä kysymys oli vaikein vastattava. Enkeli olisi ehkä A Court of Mist and Furyn Mor, joka kannustaisi minua mihin tahansa ryhdynkin ja pitäisi puoliani. Demonia en keksi millään!!
Mitkä kirjat edustavat eri elämänvaiheitasi (lapsuus, nuoruus, aikuisuus)? / Book that represents each stage of your life (childhood, adolescence, adulthood).

“Voldemort,” said Riddle softly, “is my past, present, and future, Harry Potter. . . .”

Harry Potter on niin vahva osa lapsuuttani ja nuoruuttani, ja aikuisuus on kestänyt vasta niin vähän aikaa, että Potterilla mennään. Rakkautta. 
Kirja, jonka voit lukea uudelleen milloin vain? / Book that is your go-to reread.
No pakko sanoa taas Potterit. Niitä voi lukea milloin vaan ja esimerkiksi tällä hetkellä uudelleenlukuni on menossa Feeniksin killassa ja silti haluaisin aloittaa ne jo alusta :-D
Kirja, joka yllätti eniten? / Book that surprised you the most.
Kirja itsessään ei ehkä yllättänyt eniten, mutta Katja Ketun Yöperhonen yllätti sillä, miten paljon olen sitä ajatellut lukemisen jälkeen. En juurikaan lue historiallisia romaaneja, joten en ajatellut tämän kirjan muodotuvan erityiseksi, mutta huomaan ajattelevani sitä toistuvasti.
Eniten luettu kirjailija? / Most read author?
J.K. Rowling. Kun ottaa huomioon Potterit (7), Robert Galbraith -nimellä kirjoitetut dekkarit (3), Pottermore Presents -e-kirjasarjan (3), Fantastic Beasts and Where to Find Them - käsikirjoituksen ja -"tietokirjan" (2) ja laskee vielä Paikka vapaana -romaanin, Very Good Lives -kirjan ja Siuntio Silosäkeen tarinat, olen lukenut Rowlingilta 18 kirjaa. Kuten sanottu, tämä on rakkautta.
Mikä hahmo muistuttaa sinua eniten? / Which character is most like you?
Tämä kysymys oli tosi vaikea, mutta päädyin Rainbow Rowellin Fangirl-romaanin Cathiin. Cath on todella introvertti, ehkä hieman mukavuusalueellaan elävä hahmo, joka välittää läheisistään todella paljon. Hän myös rakastaa kirjasarjaa, jonka päähenkilö on orpo velhopoika, joten.......
Mikä on suosikkiparivaljakkosi (ei romanttinen)? / What is your favorite non-romantic ship?

Yritin hirveästi keksiä jotain muuta, mutta Harry ja Hagrid. Harryn ja Hagridin ystävyys tuo Pottereihin niin ihania hetkiä, että ne ovat minulle Pottereiden ydintä: toisesta välittäminen, toisen hyväksyminen sellaisena kuin on, puolen pitäminen tilanteessa kuin tilanteessa. 
Pidätkö enemmän sankareista vai pahiksista? / Do you prefer the hero or the villain?
Sankarit ovat enemmän samoilla aallonpituuksilla oman ajatusmaailmani kanssa, joten sankarit ehdottomasti! 
Haastan seuraavat bloggarit tekemään Thrice Read -tägin:

Carry On Reading
Tuntematon lukija

Muutkin saavat tottakai tehdä tämän tägin tai vaikka vastata näihin kysymyksiin kommenttiboksissa!

13. huhtikuuta 2017

Anja Snellman: Parvekejumalat


Anja Snellman: Parvekejumalat
Kustantanut: Otava (2010)
Sivuja: 316

Anja Snellmanin kirjallinen tuotanto on niin laajaa, että en osaa sanoa, tunnenko jo hänen tyylinsä vai en. Olen lukenut häneltä neljä romaania ja kolme runokokoelmaa, enkä vieläkään osaa sanoa, mitä mieltä hänen teoksistaan olen. Parvekejumalat jäi valitettavasti Snellmanilta lukemieni teosten häntäpäähän, vaikka se paljon ajatuksia ja tunteita herättikin. Luin kirjan lukupiiriä varten ja se oli kirja, joka herätti paljon keskustelua.

Parvekejumalat seuraa kahta tyttöä: koulua käyvää Anista, joka elää muslimiperheensä kanssa Itä-Helsingissä. Toinen päähenkilö on Alla-Zahra, joka on yliopistoa käyvä nuori nainen ja kääntynyt muslimiksi. Parvekejumalat seuraa näiden kahden elämää syksyllä 2008 ja muutaman kuukauden ajanjaksoon mahtuu paljon. Kirja vuorottelee kahden päähenkilön näkökulman välillä, mikä on hyvin mielenkiintoista: miten elää uskontoonsa kasvanut ja sen säännöistä eroon pyristelevä Anis ja miten Alla-Zahran elämänä muslimina alkaa ja eroaa aiemmasta. Tällä asetelmalla voisi ajatella, että kirja on virkistävän monipuolinen ja antaa useampia näkökulmia islamista, mutta valitettavasti se antaa varsin yksipuolisen ja negatiivisen kuvan siitä: nainen on uhri ja islam liittyy siihen tavalla tai toisena, syynä ja seurauksena. 

Snellmanin kirjat ovat helppoja ja nopeita lukea ja usein niissä käsitellään aiheita, mitkä herättävät ajatuksia. Tämän kirjan teemoiksi nousi uskonnon harjoittamisen monet puolet, naisen asema ja osa omassa yhteisössään, nuoruuden kasvu ja kipuilu sekä erilaiset perhe-elämät. Vaikka kirja oli nopea ja helppo lukea, se ei kuitenkaan ole aiheiltaan kevyt: kirjassa tulee esille muun muassa seksuaalinen väkivalta, tyttöjen ympärileikkaukset ja kunniamurhat.

Kirjassa on mielenkiintoista symboliikkaa. Aniksen narratiivissa tytöt on nimetty mausteiden mukaan (Aniksen lisäksi mm. Kaneli, Vanilja ja Fenkoli) ja pojat lintulajien mukaan (mm. Hiirihaukka ja Räkättirastas). Nimiä ei kirjassa selitetä, mutta lukupiirissä pohdimme, onko nimet suomennoksia somalinkielisistä nimistä. Toisaalta nimet voivat myös osoittaa tyttöjen ja poikien eriarvoista asemaa: tytöt ovat mausteita, joita tarvitaan silloin tällöin pienissä määrin kun taas pojat ovat petolintuja, jotka saalistavat armotta ja anteeksipyytelemättä. Myöskin nimi Parvekejumalat herätti mielleyhtymiä. Ovatko Parvekejumalia tässä teoksessa Aniksen miespuoliset perheenjäsenet, jotka ottavat oikeuden tuomita omiin käsiinsä, vai onko parvekkeen rooli olla alttari rakkaudelle, elämälle ja seikkailulle, kuten Alla-Zahran äidin simpukoilla ja rakkauskirjeillä koristeltu parveke? 

Hahmot ja tietyt tapahtumat ovat valitettavan stereotyyppisiä ja olisinkin kaivannut kirjalta vähän rohkeampaa ennakkoasetelmien kääntämistä päälaelleen. Toki tällaisia asioita oikeasti tapahtuu ja niistä pitää puhua. Mikäli on näistä teemoista tietämätön lukija, voi tämä kirja olla hyvin herättelevä lukukokemus. Kun asia ei varsinaisesti tule uutena, naisten uhrin roolille kaipaisi vaihtelua. Kirja oli kuitenkin paljon ajatuksia ja keskustelua herättävä ja on mielenkiintoista ajatella, kirjoittaisiko Snellman kirjansa samalla tavalla nykyisessä yhteiskunnallisessa ilmapiirissä. Vaikka tämä kirja ei juurikaan vakuuttanut, aion silti jatkaa Snellmanin tuotantoon tutustumista. 


7. huhtikuuta 2017

Philip Pullman: His Dark Materials -trilogia


Philip Pullman: His Dark Materials
Kustantanut: Everyman's Library (2011)
Sivuja: 1102

His Dark Materials on lastenfantasiatrilogia, joka on alunperin julkaistu vuosina 1995-2000. Trilogia on suomennettu Universumien tomu -nimisenä. Olen kuullut trilogiasta paljon hyvää ja odotukseni olivat suuret, toivoin tästä uutta lempikirjaa. Toisin kävi: lukeminen ei ole aikoihin tuntunut niin pakkopullalta kuin tämän kirjan kohdalla. 1100 sivua ohuttakin ohuempaa paperia sai välillä toivomaan, että kirja syttyisi turhautumisestani palamaan. 

Trilogian ensimmäinen osa seuraa Lyra-nimistä tyttöä, jonka setä Lord Asriel tutkii kummallista, kirkon kammoksumaa Tomua, joka ei vaikuta lapsiin samalla tavalla kuin aikuisiin. Menneisyyden Oxfordissa tapahtuu muutakin kummallista, kun lapsia siepataan eikä kukaan tiedä mihin he joutuvat. Kaikki tämä kietoutuu yhteen eeppiseksi tarinaksi päällekkäisistä universumeista, ennustuksesta ja siitä, mitä Lyralla on tekemistä koko asian kanssa. 

Trilogia on monipuolinen, eikä siitä puutu universumeja tai hahmoja: löytyy noitia, panssaroituja jääkarhuja, kuumailmapallolentäjä, montaa sorttia tiedemiehiä ja kirkon miehiä, lapsia, aikuisia ja keksittyjä lajeja. Ehkä mielenkiintoisin yksityiskohta tässä fantasiamaailmassa on daemon, joka on Lyran maailmassa ihmisen sielu, joka elää ihmisen kehon ulkopuolella eläimen muodossa. Lasten daemonit voivat vaihtaa olomuotoaan, mutta teini-ikäisenä daemon asettuu olemaan vain yksi eläin. Vaikka eri universumit oli tehty hyvin, alkoi jossain vaiheessa tuntua, että niitä on liian paljon eikä uudet asiat enää kiehtoneet aiempien tavalla. Pidin eniten trilogian toisesta osasta, jossa Lyran rinnalle tulee toiseksi päähenkilöksi 12-vuotias Will. Viimeinen osa The Amber Spyglass oli mielestäni heikoin, maailmoita alkoi olla todella paljon enkä pitänyt loppuratkaisusta.

Suurin ongelmani tämän kirjan kanssa oli se, etten pystynyt kiintymään tai samaistumaan yhteenkään hahmoon koko trilogian aikana. Lapsihahmot tuntuivat joissain kohdissa omaavan aikuisen harkintakyvyn ja joissain kohdissa taas palasivat ikätasolleen, 11- ja 12-vuotiaiksi. Lord Asriel ja Mrs. Coultier olivat keskeisimmät aikuishahmot trilogiassa eikä heistä meinannut saada otetta. Heidän hahmojensa motiivit ja suhtautumistavat tuntuivat välillä vaihtelevan mielivaltaisesti eikä se mielestäni ollut uskottavaa. Hahmoista ei oikein saanut selvää, millaisia he loppujen lopulta olivat. Lempihahmoikseni nousivat jääkarhu Iorek Byrnison ja noita Serafina Pekkala, joiden olisin toivonut olevan vieläkin enemmän tarinassa mukana, vaikka he olivatkin keskeisiä hahmoja. 

Konseptina tämä kirja on todella mielenkiintoinen ja siinä on paljon hienoa aineksia, mutta kokonaisuutena se ei onnistunut vakuuttamaan. Aloin jo epäilemään, että pidänkö loppujen lopuksi fantasiasta genrenä niin paljon kuin ajattelen pitäväni. Eräs ystäväni kuitenkin muistutti, että oli genre mikä tahansa, siitä löytyy kirjoja joista pitää ja joista ei. Tämä kirja valitettavasti osui tuohon jälkimmäiseen kategoriaan. Onneksi maailmasta ei fantasiakirjat lopu!

3. huhtikuuta 2017

Maaliskuun luetut


Heippa ja hyvää huhtikuun alkua! 

Hurja kiitos Kirjojen arvostelemisesta -postaukseen tulleista kommenteista, ihana käydä tätä keskustelua! Tuon postauksen kirjoittaminen oli pitkän ajatusprosessin takana ja tykkäsin sen kirjoittamisesta ihan valtavasti. Tavoitteena olisikin pohdiskella jatkossa lisää erilaisia teemoja kirjoihin ja lukemiseen liittyen. Mutta nyt maaliskuussa lukemieni kirjojen pariin:

Sarah J. Maas: Empire of Storms
Throne of Glass -sarjan viides osa oli huikeita juonenkäänteitä ja murisevia haltiamiehiä 700 sivun edestä. Siitä ei tullut lemppariani tässä sarjassa, mutta ei se ollut huonoinkaan. Tänä vuonna Throne of Glass suomennetaan vihdoin, jee!

Anja Snellman: Öisin olemme samanlaisia
Märta Tikkanen: Vuosisadan rakkaustarina
Näistä kahdesta runokokoelmasta voi lukea edellisestä runopäiväkirjastani. Snellman ei ihan iskenyt, Tikkanen taas on ehkä maaliskuun lempikirjani. 

Penguin Black Classics: The Suffragettes
Tämä pieni kirjanen on täynnä lehtisiä, julisteita ja sanomalehtiartikkeleita Suffragette-liikkeestä 1900-luvun alusta. Jostain syystä tämä oli mennyt minulta ohi ja odotin tiivistä katsausta siitä, mistä Suffragette-liikkeessä oli kysymys ja keitä siihen kuului. Tämä oli kuitenkin mielenkiintoinen luettava, suosittelen silti enemmän Suffragette-nimistä elokuvaa vuodelta 2015.

Newt Scamander/J.K. Rowling: Fantastic Beasts and Where to Find Them
Fantastic Beasts-"tietokirjasta" tehtiin uusi versio ja äänikirja, jonka lukee Eddie Redmayne. Voisin kuunnella mitä tahansa Eddie Redmaynen lukemana. Ihana. 

Philip Pullman: His Dark Materials -trilogia (Northerns Lights, The Subtle Knife & The Amber Spyglass)
Tämä on ollut isoin luku-urakka pitkiin aikoihin. Aloitin tämän trilogian marrakuun lopulla ja jätin sen sivuun joulukuussa. Maaliskuussa päätin kuitenkin palata sen pariin ja huh huh, millainen urakka se olikaan. Trilogia ei vastannut odotuksiani ja jouduin pakottamaan itseni lukemaan sen loppuun, mutta olen kuitenkin iloinen, että sain sen luettua. Postausta tästä trilogiasta on tulossa lähiaikoina, jossa lisää ajatuksiani. 

Kaiken kaikkiaan maaliskuu oli lukemisen kannalta ihan jees, tuo Pullman-urakka vie edelleen vähän voimia ja fiiliksiä. Mutta nyt sen jälkeen otankin pienen tauon fantasiasta ja "pakollisista" luettavista ja luen mitä huvittaa!

Minkä kirjan olet lukenut vastahakoisesti ja miksi luit sen?

29. maaliskuuta 2017

Kirjojen arvostelemisesta






Kun vuosi vaihtui, lopetin tähtien antamisen kirjoille. Tähtien antaminen kirjalle tuntui vaikealta, tarpeettomalta ja harhaanjohtavalta. Tehdessäni koostetta viime vuoden lempikirjoistani, katsoin Goodreadsiani ja lukemieni kirjojen tähtiarvioita. Vuoden lopussa olin eri mieltä siitä, miten olin arvioinut jonkun kirjan vain muutamaa kuukautta aiemmin. Jäinkin miettimään, millä perusteella annan tähtiä. Useimmiten annan 4 tai 5 tähteä kirjalle, joka on herättänyt tunteita sitä lukiessani. Voi kuitenkin olla, että muutamaa kuukautta myöhemmin kirja ei enää herätäkään mitään tunteita tai ajatuksia. Kuinka validi tähtiluokitukseni silloin on?

Jäin miettimään, millä perusteella ihmiset antavat tähtiä kirjoille. Oman lukukokemuksensa ja siitä saamiensa ajatusten ja tunteiden perusteella vai ajatellen sitä, millaisia ansioita kirjalla mahdollisesti on, kuten uniikki kirjoitustyyli tai juoni? Tästä päästään siihen, voiko yksikään tähtiluokitus kuitenkaan olla objektiivinen arvostelijan pyrkimyksistä huolimatta - näkemystämme kirjojen hyvyydestä tai huonoudesta kun muokkaavat aiemmat luku- ja elämänkokemuksemme. Jostain luin tai kuulin, että käytännössä kaikki kolme tähteä tai vähemmän saaneet kirjat ovat huonoja arvioita kirjalle. Mutta jos arvio kirjasta saattaa heitellä muutaman kuukauden sisälläkin saati sitten, kun arvion tekemisestä on vuosia, kuinka luotettavia tähtiarviot ovat? Tietenkään kirja-arvostelut eivät ole kovaa tiedettä, mutta kuinka monta kertaa olet tarttunut kirjaan siksi, että sen Goodreads-luokitus on 4,2? Entä kirjaan, jonka arvio on 2,5? Kun mielipiteet ovat subjektiivisia ja arvioiden määrä ei ole sama kaikilla kirjoilla, voivat tähtiluokitukset olla aika harhaanjohtavia ja jopa estää tarttumasta kirjaan ja muodostamasta omaa mielipidettä.

En muista, missä yhteydessä kuulin/luin (todennäköisesti Booktubessa) pohdinnan siitä, että emme me anna tähtiä taideteoksille museoissa. Kirjoille (ja elokuville myös) sen sijaan annamme. Kirjat ovat kuitenkin taidetta. Eivät ehkä kaikki, mutta suurin osa. Millä perusteella voimme laittaa taidetta paremmuusjärjestykseen niin, että sillä on kaikille muillekin sama merkitys? Saatan antaa tietokirjalle viisi tähteä siitä, että se on hyvin informatiivinen, kirjoitettu tärkeästä aiheesta ja koottu hyvin. Saatan antaa viisi tähteä Dan Brownin jännärille, koska lukukokemukseni oli niin nopea ja viihdyttävä. Kirjoja luetaan eri syistä, jolloin ne myös herättävät eri reaktioita. Skaalamme arvostella niitä on kuitenkin sama. Onko silloin reilua laittaa kirjoja yhden skaalan mukaan paremmuusjärjestykseen, kun lukukokemuksemme ja kirjamme ovat niin monisyisiä ja heijastelevat niin erilaisia asioita?

Kirjojen arvosteluun, kuten kaikkeen muuhunkin toimintaan, liittyy myös sosiaalinen paine. Jos blogeissa on kehuttu jokin kirja maasta taivaisiin, kehtaako sille antaa yhtä tai kahta tähteä? Entä kehtaako myöntää pitävänsä kirjasta, joka on saanut huonot arvostelut? Miten arvosteluun vaikuttaa, jos kirjan onkin kirjoittanut joku tuttu? Itselläni esimerkiksi joidenkin kirjabloggaajien tekstit vaikuttavat väistämättä lukukokemukseeni. Mietin, että X tai Y ajatteli tästä kirjasta näin, enkä pysty pitämään hänen näkökulmaansa täysin erillään omasta lukukokemuksestani. Toki tämä varmaan helpottuu iän ja luettujen kirjojen myötä, mutta ei kirjoja lukiessakaan elä tyhjiössä, jossa muiden lukijoiden mielipiteet ja kokemukset eivät vaikuttaisi, tiedosti sen tai ei.

Omalla kohdallani tähtien antaminen kirjoille oli myös hieman laiskaa. Annoin fiiliksen perusteella tähdet enkä pysähtynyt miettimään, mistä pidin tai en pitänyt kyseisessä kirjassa. Lopetin tähdillä arvostelun osittain siksi, että kiinnittäisin jatkossa huomiota enemmän esimerkiksi siihen, mitä ajattelen juonesta, hahmoista, kielestä ja tekstin rakenteesta enkä miettisi, että "tuolle kirjalle annoin neljä tähteä niin siihen verrattuna tämä on sitten varmaan kolme".

Millä tavalla sinä arvostelet kirjoja vai arvosteletko ollenkaan? Mitä ajatuksia aiheesta herää, mitä näkökulmia minä en ole osannut huomioida? Olisi mielenkiintoista kuulla, mitä kirjabloggaajat (ja miksei kaikki muutkin) ajattelevat tästä aika yleisestä tähtiluokittelusta ja sen käyttökelpoisuudesta. Tähtiluokittelu, yay or nay?


25. maaliskuuta 2017

Runopäiväkirja, osa 2: Wallin, Snellman ja Tikkanen

Vihdoin olen lukenut muutaman runokokoelman, joista kirjoittaa! Aloin pitämään "päiväkirjaa" lukemistani runokokoelmista tänä vuonna ja ensimmäisen osan voit käydä lukemassa täällä. Tällä kertaa esittelyssä on kolme naisrunoilijaa, joista yksi oli ennestään tuttu ja kaksi uutta runoilijaa minulle. Omppu Martinin ylläpitämä #runo100-haaste jatkuukin koko vuoden, joten siinä on muillekin hyvä syy tarttua runokirjaan. 


Kristiina Wallin: Kaikki metrit ja puut
Kustantanut: Tammi (2012)
Sivuja: 70
Lempirunot: Viimeinen tanssi, lähikuva tekee merestä tunnistamattoman

"Illalla tanssija kiipeää syliini, hänen ruumiinsa sykertyy kuin lapsi sykertyy peiton alle, yölampun valoturvaan. Kuinka sinua pitelisin ettet lakkaisi hengittämästä, ettet putoaisi kuin syyskuinen läpäisevä päivä, maatuva valo, keveänä, kahisevana. Mutta kun nostan katseeni, tanssija tanssii puun alla, oksilla ja laiturilla, pinnalla, pohjassa ja pohjasta läpi."

Tämä on ensimmäinen kokoelma, jonka luin Wallinilta ja hänen neljäs runokokoelmansa. Näistä kolmesta kokoelmasta Kaikki metrit ja puut leikittelee eniten runojen muodoilla ja kielellä. Jostain syystä sanavalinnoista ja kielen kulusta tuli mieleen Riikka Pulkkinen, mikä on mielestäni positiivinen mielleyhtymä. Tähän kokoelmaan kesti jonkin aikaa päästä sisälle, eikä se ollut ehkä helpoimmasta päästä. Aion kuitenkin lukea sen uudelleen useampaan kertaan, sillä joskus haastavammat runot vain tarvitsevat aikaa kypsyä. Aion myös tarttua muihin Wallinin kokoelmiin tulevaisuudessa. 



Anja Snellman: Öisin olemme samanlaisia
Kustantanut: Siltala (2011)
Sivuja: 90
Lempirunot: Muuta en tiedä, Talven jälkeen

"Öisin olemme samanlaisia,
vanhat varjomme kaivautuvat
kyljistämme
eikä niistä ole enää edes seuraamaan meitä
saati peittämään ainaisia erheitämme"

Anja Snellmanilta on ilmestynyt kolme runokokoelmaa ja nyt olen lukenut ne kaikki (aiemmista kokoelmista postaus täällä). Snellmanin Antautuminen-romaani teki minuun suuren vaikutuksen, mutta hänen runonsa eivät ole minua varten. Välillä Snellmanin kieli on kaunista ja runot oivaltavia, mutta välillä ne ovat turhan arkisia eivätkä iske minuun. Tämän, kuten Snellmanin Saa kirjoittaa -kokoelman, teemoina olivat rakkaus huippukohtineen ja eroineen sekä vahvasti myös Kreikka, joka Snellmanille on rakas. Kuitenkin tuli sellainen olo, että olen lukenut näitä runoja jo ennenkin ja olisin kaivannut jotain uutta ja yllättävää. 


Märta Tikkanen: Vuosisadan rakkaustarina
Suomentanut: Eila Pennanen
Kustantanut: Tammi (1978)
Sivuja: 173
Lempirunot: sivuilla 108, 130 ja 168 (runoja ei oltu nimetty)

"Nyt on aika
siskot
romuttaa
huono omatuntomme

tämä yhteiskunta
elää
huonon omatuntomme turvin"

Ah! Ah! Tämä oli niin hieno. Ensimmäinen lukemani teos Tikkaselta, mutta ei jää viimeiseksi. Miehen alkoholismiin ja kaltoinkohteluun keskittyvä runokokoelma ei ole helppo aiheeltaan, vaan se tulee ihon alle ja jää sinne. Teos oli kuitenkin näistä kolmesta helpoin lukea ja se oli myös lempparini, vaikuttava ja feministinen. Tärä suosittelen ihan kaikille, tästä on tuntumani mukaan helppo aloittaa runojen lukeminen ja minkälaisen alun siitä saakaan!

Minkä runokokoelman sinä luit viimeksi?

22. maaliskuuta 2017

Kirjoja, jotka haluaisin lukea uudelleen





Kuten monet muutkin kirjabloggaajakollegat, tuntuu kirjojen uudelleen lukeminen jäävän usein uusien kirjojen jalkoihin. Lukemattomia kirjoja kun on omat ja kirjaston hyllyt täynnä ja maailmasta ei mielenkiintoiset kirjat lopu, niin missä välissä sitä ehtisi tarttua uudestaan niihin, jotka on jo lukenut ja kokenut? 

Olen kuitenkin sellainen lukija, joka haluaisi lukea kirjoja uudelleen ja joka nauttii siitä paljon. Haluaisin olla ihminen, joka voi sanoa lukeneensa lempikirjansa vaikkapa seitsemän kertaa (tai niin monta kertaa kuin hyvältä tuntuu). Ainoat kirjat, jotka olen lukenut enemmän kuin kolme kertaa ovat Potterit, niiden kanssa en pysy laskuissa mukana, mutta haluaisin laajentaa uudelleenlukemisen ilot muihinkin kirjoihin. Siksi mietinkin viisi kirjaa, jotka haluaisin lukea uudelleen tällä hetkellä ihan hirveästi (sitä en kuitenkaan tee ihan heti, koska, noh, ne uudet kirjat). 

Yann Martel: Piin elämä
Luin Piin elämän nelisen vuotta sitten ja tykkäsin siitä niin kirjana kuin elokuvana. Päähenkilön uteliaisuus kaikkea kohtaan oli jotenkin todella liikuttavaa ja samaistuttavaa ja onhan tämä tarina aivan huikea. 

Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina
Luin tämän kirjan kesällä 2012 ja tämä on ehkä ainut scifikirja, jonka olen ikinä lukenut. Haluaisin päästä sisälle scifiin ja koska tästä kirjasta muistan pitäneeni paljon, olisi kiva aloittaa scifiin tutustuminen vanhalla suosikilla. 

Jeffrey Eugenides: Middlesex
Tämänkin olen lukenut vuonna 2012 ja tämä on suosikkini Eugenideen kirjoista. Olen kuitenkin lukenut sen vain kerran, joten haluaisin virkistää muistiani tämän henkilö- ja sukutarinan parissa. 

Riikka Pulkkinen: Vieras
Riikka Pulkkinen on ollut pitkään yksi lempikirjailijoistani, sillä hänen toinen romaaninsa Totta vei sydämeni ihan täysin. Vieraasta en pitänyt niin paljon ja haluaisinkin lukea sen uudelleen muutaman vuoden tauon jälkeen ja katsoa, mitä mieltä olen siitä nyt.

J.R.R. Tolkien: Taru Sormusten Herrasta
Olen lukenut Sormusten herran kerran kokonaan, lähes 11 vuotta sitten. Sittemmin luin sen noin puoleen väliin vuonna 2009 ja viime vuonna ehkä sivulle 100 (kunnes tajusin, ettei opparia tehdessä kannata aloittaa tällaista kirjaa). Tolkienissa on omat hyvät ja huonot puolensa, mutta Taru Sormusten Herrasta on omassa genressään sellainen klassikko, jonka haluaisin tuntea vielä vähän paremmin. 

+ bonuksena tietokirjallisuuden puolelta J. K. Juntusen HIM - Synnin viemää, sillä jotenkinhan tätä surutyötä HIMin lopettamisen takia täytyy tehdä, ja mikä parempi tapa kuin lukea tuo kirja. Olen menossa kesällä Tuska-festareille, joten ennen sitä olisi tarkoitus fiilistellä tämän kirjan parissa.

Minkä kirjan sinä haluaisit lukea uudelleen?